Kuva: Fotolia

Parisuhteen kohtalo on ennakoitavissa - tutkimus selvitti keinon

05.10.2015 17:15 - Senni Loikala

Kumppanin sitoutumiskyvystä voi saada vihiä tarkkailemalla hänen rahankäyttöään, väittävät tutkijat.

Jos sinä ja kumppanisi hoidatte raha-asianne moitteettomasti, on teillä muita suurempi todennäköisyys säilyä pariskuntana. Näin väittää tuore, Federal Reserve Board –yrityksen tekemä tutkimus.

Tutkimuksessa tarkasteltiin luottopisteiden yhteyttä ihmisen tahtoon sitoutua parisuhteeseen ja suhteen kestävyyteen.

Huonot luottopisteet omaa esimerkiksi henkilö, joka ei ole maksanut lainojaan sovitusti takaisin. Hän ei myöskään ole todennäköisesti maksanut laskuja ajallaan, jolloin luottotiedoissa voi olla merkintöjä.

Ihmisellä on hyvät luottopisteet silloin, jos pistesaalis on yli 700. Jos rakastavaisten luottopistesaalis on enintään 450, tulevat he eroamaan yli kaksi kertaa suuremmalla todennäköisyydellä kuin he, joiden luottopisteet yltävät vähintään lukuun 750.

Tutkimuksen mukaan eroamisen riskiä lisää myös se, jos vain toisella suhteessa on huonot luottopisteet. Näin ollen suhde ei välttämättä kestä ihmisen kanssa, jolla on suuria ongelmia rahankäytön kanssa.


Lue myös: Uutta kipinää suhteeseen - ottakaa osaa seitsemän päivän parisuhdehaasteeseen

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat