Ensi viikolla alkavassa TV2:sen uutuusohjelmassa Marja Hintikka Livessä seksiakteista näytetään animoitu versio.
Seksikoulun opetusmateriaaliksi tarkoitetuilla videoilla esiintyy pariskunta, joka Ylen mukaan harrastaa oikeasti seksiä.
Ylen mukaan videoita ei näytetä sellaisenaan missään vaiheessa Marja Hintikka Livessä tai muissa Ylen ohjelmissa tai kanavilla.
– Materiaali animoidaan. Me teimme tällaista rajua matskua, jotta graafikko voi animoida sen päälle. Näin saamme autenttista materiaalia, mutta sitä pystyy myös katsomaan, kun ei mene aivan x-rated-osastolle, Marja Hintikka sanoi YleX:n sivuilla.
Marja Hintikka Liven seksikoulussa käsitellään ruuhkavuosia ja siihen kuuluvia vaiheita. Syykin rohkean materiaalin kuvaamiseen ja esittämiseen on selvä.
– Fakta on se, että monella pariskunnalla on seksiongelmia. Seksiä ei joko harrasteta tai se ei oikein maistu. Me ajattelimme, että on meidän vastuulla yrittää auttaa, ohjelman tekijätiimiin kuuluva Heikki Soini kertoi.
Seksikoulun yhteistyökumppanina on Väestöliitto. Ohjelman tekijät ovat tehneet yhteistyötä muun muassa liiton kuuluisan tutkimusprofessori Osmo Kontulan sekä seksologi ja psykoterapeutti Tarja Santalahden kanssa.
Lue myös: 21 asiaa, jotka jokaisen naisen olisi pitänyt tietää seksistä jo nuorena – nyt saa nauraa
Lähde: Yle