Pelkäätkö eron olevan lähellä? Suuri tutkimus kertoo, mitkä merkit kannattaa huomioida

Brittitutkimus paljasti yllättäviä yksityiskohtia eroista.

Julkaistu:

Tutkimuksessa seurattiin 40 000 pariskunnan liittoja vuosina 2009-2011. Yllättäen peräti 60 prosenttia vastaajista kertoi suhteen olleen tyydyttävä vielä noin vuosi ennen avioeroa.

– Suuri osa vastaajista oli tyytyväisiä suhteeseensa vielä vuosi ennen eroa. Sitten jotakin tapahtui – suuri riita, jännitteitä perheessä tai talousvaikeuksia – ja pariskunta päättää lopettaa suhteensa, tutkimuksen johtaja Harry Benson kertoo.

Halua panostaa tarvitaan

Tutkimuksen mukaan riidat tai suhteen ylä- ja alamäet eivät niinkään aiheuttaneet eroa, vaan lopulta suurimmaksi syyksi nimettiin vaisu seksielämä.

– Kukaan ei ole sanonut avioliiton olevan vain sulavaa etenemistä. Omakin avioliittoni meinasi kariutua silmieni edessä. Avioliitto vaatii keskustelutaitoja, halua kuunnella ja kompromisseja, Benson sanoo.

Tutkimusten mukaan vakaa suhde takaa onnellisemman ja terveellisemmän elämän.

– Meidän tulisi luopua ajatuksesta, jonka mukaan heitämme suhteen roskiin, jos tilanne muuttuu vaikeaksi. Pitkässä juoksussa tasapainoinen suhde on meille hyväksi, Benson kuvailee.


Lue myös: Tutkimus: Avioero voi koitua kuolemaksi

Lähde: Daily Mail