Kuva: Fotolia

Kirje Pariisiin: "Sinulle vaimo, joka nukahdat tänään miehesi t-paitaan itkien"

14.11.2015 10:07 - Rea Tallgren

Rea Haverinen on Voicen uutistoimittaja ja kolumnisti, joka kirjoittaa ihmisyydestä.

Sinulle, ranskalainen äiti, joka et enää ikinä peittele poikaasi nukkumaan. Sinulle pariisilainen vaimo, joka käperryt tänä iltana nukkumaan miehesi t-paidan märäksi itkien ja hänen tuoksuaan haistellen. Sinulle nuorukainen, jonka ensimmäinen rakkaus kuoli luoteihin, ilman kysymyksiä, ilman varoituksia. Sinulle, ikäiseni pariisilaisnainen, joka et voi enää ikinä soittaa parhaalle ystävällesi, itkeä hänen olkaansa vasten tai nauraa hänen kanssaan niin pitkään, että kyyneleet valuvat alas pitkin poskia. Tämä kirje on sinulle, teille kaikille, jotka olette viime yönä menettäneet jonkun läheisen Pariisin iskuissa. 

On mahdotonta tietää, mitä tunnette nyt. Kun ajattelenkin sitä tuskan määrää, minusta tuntuu, että sydämeni supistuu pienelle kippuralle. Se yrittää suojella itseään. Se sanoo: älä klikkaa tuota uutista. Älä lue enempää asiasta. Et sinä halua tietää. Mutta tietämättömyys ei ole vaihtoehto teille. Teidän elämänne on tänään muuttunut lopullisesti. Ulkopuolisen tahon puolesta ja käsittämättömän julmalla tavalla. 

Ulkomaiset lähteet kertovat hyökkääjien kävelleen konserttisaliin ja alkaneen ampua ihmisiä. Hyökkääjien kerrotaan olleen täysin hiljaa. He eivät kyselleet, eivätkä kyseenalaistaneet. Jokaisen paikallaolijan, äitien, isien, lapsien, rakastavaisten ja sisarusten, oli määrä kuolla. Millään muulla ei ollut väliä. Hyökkääjillä oli missio, jonka he saavuttivat. Aiheuttaa mahdollisimman paljon tuskaa. Saada aikaan kaaos. Saada aikaan se, että koko Pariisi ja Ranska menevät täysin pois raiteiltaan. Heidän taistelussaan uhrit olivat kasvottomia välttämättömyyksiä, joilta olisi ollut täysin turha kysyä mitään. 

Yksi maailman kauneimmista kaupungeista heräsi tänään lyijynharmaan taivaan alla. Tummat pilvet tuskin väistyvät vielä pitkään aikaan. Pahinta, mitä voi tapahtua on se, että suru muuttuu vihaksi. Muuttuu vihaksi kaikkea erilaisuutta kohtaan. Muuttuu silmittömäksi kostamiseksi ja silmittömäksi peloksi kaikkea vierasta ja ulkomaalaista kohtaan. Iskujen takana on pieni joukko. Heidän toimintansa tuomitsee jokainen terve ihminen, taustasta tai uskonnosta huolimatta. 

Iskujenkin keskellä Pariisi elää ja hengittää vielä tänäänkin. Ihmiset ovat yhdistäneet voimansa, ja julkaisseet sosiaalisessa mediassa tarjoavansa iskuista selvinneille paikkaa, johon tulla, kun kaupungin julkinen liikenne on sekaisin. #PorteOuverte-tunnisteen alla turvaa tarjonneet ilmoittavat suomeksi ovensa olevan auki. Tämä valtava suru siis myös yhdistää ihmisiä.

Joten sinulle vaimo, joka itket tänään itsesi uneen miehesi t-paitaa haistellen, sinulle äiti, joka et enää koskaan saa painaa lastasi syliisi ja sinulle nuorukainen, joka et enää koskaan saa suudella rakastettuasi, toivon sinulle voimia. Toivon sinulle kaikkea hyvää, mitä elämällä on antaa. Toivon, että saat surra. Toivon, että saat tuntea vihaa. Toivon, että saat romahtaa ja itkeä niin, että läheisesi pitävät sinua pinnalla. 

Mutta enemmän kuin mitään toivon, että saat myös tilaisuuden tuntea jälleen iloa. Nähdä lyijynharmaiden pilvien väistyvän ja auringon valaisevan Pariisin kadut. Että jonain päivänä uskot jälleen, ettei maailma ole läpeensä paha, vaikka se juuri nyt siltä vaikuttaakin. Sitä minä sinulle toivon.

Lue aikaisemmat Suhteettomuusteoria-kolumnit tästä.


Suosittelemme

Uusimmat