10 oppia onnellisuudesta, jotka jakaa lapselle – toteutuvatko omassa elämässäsi?

Millaisia elämänoppeja sinä olisit halunnut kuulla jo vuosia aiemmin?

Julkaistu:

Elämässä ja arjessa tulee vastaan tilanteita, joihin ei voi valmistautua koulussa käydyillä opeilla.  Sen vuoksi omille tai oman lähipiirin lapsille voikin jakaa viisautta, jota on ehtinyt kartuttaa kuluneiden vuosien varrella.

Mind Body Green -sivusto listasi 10 elämänoppia, joita kannattaa kertoa eteenpäin nuoremmille sukupolville – vaikka samalla opettelisimmekin samoja asioita vielä itse:

1. Älä suunnittele ainoastaan uraasi, suunnittele elämääsi: Mietitkö pienenä, millaiselta halusit henkilökohtaisen elämäsi näyttävän 10 vuotta myöhemmin? Yleensä erehdymme keskittymään ainoastaan uraamme, jolloin elämän muut tärkeät osa-alueet saattavat helposti unohtua. Kannusta nuoria asettamaan tavoitteitaan uralleen, mutta myös henkilökohtaiseen elämäänsä.

2. Kansikuvamallit eivät vastaa todellisuutta: Milloin sinulle selvisi, että jokainen lehden kannessa säteilevä malli on saanut tiukan Photoshop-käsittelyn? Jokaisella ihmisellä on ajoittain epäpuhtauksia, finnejä tai muita ”virheitä” – eikä se haittaa. Ainutlaatuisuus tekee meistä jokaisesta kauniin.

3. Sinulla on tehtävä, joka sinun on selvitettävä aivan itse: Jokaisella meillä on tarkoitus ja tehtävä tässä elämässä, mutta jokaisen meistä on löydettävä se aivan itse. Jokaisella meistä on omat kyvyt, lahjat ja intohimon kohteet – niitä tulee hyödyntää rohkeasti!

4. Epäonnistuminen on oikein. Yrittämättä jättäminen kaduttaa myöhemmin: Epäonnistuminen on täysin hyväksyttävää ja oikein. Väärin on jättää yrittämättä siksi, että pelottaa. Onnellisimmat ihmiset eivät kadu mitään, ja ottavat rohkeasti askeleita unelmiensa eteen, vaikka heitä pelottaisikin.

5. Hän ei ole unelmiesi kumppani, jos hän ei ole korviaan myöten rakastunut sinuun: Vaikka mahdollinen kumppani olisikin kohtelias, menestynyt ja huumorintajuinen, tarvitsee hän vielä yhden piirteen ollakseen Se Oikea: hänen on rakastettava sinua sydämensä pohjasta asti. Ajan tuhlaaminen ihmisiin, jotka eivät ole valmiita sitoutumaan tai pelaavat pelejään, on turhaa.

6. Älä sano asioita itsestäsi, joiden et halua olevan totta: Sanoilla on valtava merkitys ja voima, joten käytä niitä viisaasti. Älä koskaan käytä sanoja, joiden et halua käyvän toteen: ”Olen tyhmä”, ”En pysty siihen”, ”Kukaan ei rakasta minua.”

Kehota nuoria – ja itseäsi – käyttämään vain sanoja, jotka vahvistavat sinua ja unelmiasi.

7. Osta kokemuksia, älä tavaraa: Mikä ostamasi asia on tuonut sinulle eniten oppeja ja kokemuksia? Kuinka onnelliseksi tulit uusista kengistä verrattuna lomamatkaan tai tyttöjen iltaan, jonka vietit parhaiden ystäviesi kanssa. Opasta myös nuoria käyttämään rahaa asioihin, jotka voivat tuoda elämäämme jotain aivan odottamatonta.

8. Puhu perheellesi tekstaamisen sijaan: Tekstiviesteillä ja sähköpostilla on nopeaa ja vaivatonta jakaa tietoja ja informaatiota, mutta kaikista lähimmille ihmisille on erittäin tärkeää todella puhua. Vahvimmat ihmissuhteet muodostuvat aidon, kasvokkain käytävän, vuorovaikutuksen avulla.

9. Kuuntele itseäsi: Kannusta lapsia kuuntelemaan sitä pientä, vakaata ääntä, joka meillä jokaisella on. Yleensä tuo intuitiivinen, vaistonkaltainen, ääni on oikeassa. 

10. Leiki: Elämä on lahja, ja siitä tulee nauttia! Kehota jokaista ihmistä ympärilläsi lisäämään iloa arkipäiviinsä, sillä ilo on paras tapa arvostaa ja juhlistaa elämää. Leikin avulla oma ”sisäinen lapsi” pysyy hereillä, ja kykenet katsomaan asioita uteliaasti lapsen silmin.

Lähde: Mind Body Green