Rakastuiko hän sinuun? Seitsemän syytä voivat selittää miksi

Yksinkertaiset syyt voivat kertoa, miksi hän on viehättynyt sinusta.

Julkaistu:

Rakastumista saattavat edesauttaa asiat, joita emme edes huomaa tai ymmärrä. Joskus voi olla vaikea ymmärtää, miksi toinen on päättömän ihastunut tai rakastunut juuri minuun. Alla olevat syyt voivat selittää tunnetta ainakin osittain.

Olette hyvin samankaltaisia

– Ihmiset, jotka ovat samanlaisia esimerkiksi persoonallisuuksiltaan, kokevat maailman samalla tavalla ja elävät samanlaista elämää. Näin he ymmärtävät toisiaan paremmin, eHarmonyn tutkimusta johtanut Gian Gonzaga kertoi.

Näytät hänen äidiltään

Tutkimusten mukaan ihmiset viehtyvät helposti sellaisiin henkilöihin, joilla on samanväriset hiukset ja silmät kuin omalla äidillä tai isällä. Naiset kiinnittivät huomiota samanlaisiin piirteisiinkuin isällään, miehet samanlaisiin kuin äideillään.

– Huomasimme, että naiset, jotka olivat syntyneet vanhoille vanhemmille (yli 30-vuotiaita), olivat vähemmän viehättyneitä nuoruudesta ja enemmän vaikuttuneita iäkkäimmistä kasvoista, kuin naiset, jotka syntyivät nuorille vanhemmille (alle 30-vuotiaita), St.Andrewn yliopiston tutkijat David Perrett kertoi.

– Miehillä samat aisat olivat merkityksellisiä vain pitkissä parisuhteissa.

Tuoksut oikealta

Kalifornialaistutkimus selvitti naisten suosivan ovulaatiovaiheessa miehiä, joiden testosteronitasot olivat korkeampia.

Kehonkielesi on avoin

Kehonkieli on vahva tapa viestiä. Avoimet kädet ja olemus kertovat sinun olevan saavutettavissa, kun taas taskuissa olevat kädet ja huono ryhti viestivät, ettet ole kiinnostunut.

Katsotte tosianne syvälle silmiin

72 pariskuntaa osallistuivat tutkimukseen, jossa he katsoivat toisiaan syvälle silmiin kahden minuutin ajan.

– Myöhemmin he raportoivat tuntevansa intohimoista rakkautta ja yhteyttä toisen osapuolen kanssa. Katsekontakti oi luoda tunteita, vaikka olisitte vasta tavnneet, tutkimuksessa kerrottiin.

Jos sinulla on koira

Michiganin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan koirat nostavat mielenkiintoa vastakkaista sukupuolta kohden, Tutkijat uskoivat koiran omistamisen viestivän henkilön olevan kykeneväinen sitoutumaan. He vaikuttivat myös rennommilta, helposti lähestyttävimmiltä ja onnellisemmilta.

Jos pukeudut punaiseen

Punaiseen pukeutuvat naiset koettiin tutkitusti viehättävämpinä kuin muihin väreihin pukeutuneet naiset, toteaa slovakialaistutkimus.

Lue myös: 70-vuotiaalta naiselta kysyttiin, miksi hän on vielä sinkku – täydellisestä vastauksesta nettihitti

Lähde: Independent