Kuva: Fotolia

Tuliko tekstattua kännissä? Asiantuntija neuvoo, kuinka toimia

04.02.2016 21:15 - Emma Ylistalo

Känniviestittely hävettää seuraavana aamuna, mutta fiksulla toiminnalla selviää tukalasta tilanteesta.

Olet viettämässä iltaa tyttökavereidesi kanssa. Olet humalassa ja saat kesken iltaa idean lähettää viestin eksällesi tai ihastuksellesi. Kuulostaako tutulta?
Moni meistä on varmaankin herännyt viikonloppuaamuna ja kokenut sen häpeän, mikä on tullut, kun on muistanut edellisyönä lähettämänsä viestit.

Miten toimia?

Ensinnäkin kannattaa rauhoittua, sillä luultavasti olet aamulla sen verran herkässä tilassa, että asialle ei kannata aivan heti tehdä yhtään mitään. Tilaa pizza ja rauhoitu elokuvan ajan ennen kuin edes yrität tehdä mitään enempää.

Ihmissuhdeasiantuntija James Preecen mukaan tärkeintä on myöntää tekonsa.

- Mitä tahansa teetkin, älä syytä muita viestien lähettämisestä. On parempi olla hyväntahtoinen ja myöntää totuus vaikka huumorin avulla. Koita jotain kepeää, kuten "Tajusin juuri, että viiniapinat laittoivat minut lähettämään sinulle viestin. Pidän huolta, että heitä rankaistaan."

Tämän jälkeen kannattaa suosiolla poistaa kyseinen numero puhelimesta. Näin poistat riskin siihen, että tekisit saman uudestaan. Jos et halua poistaa numeroa, voit ladata sovelluksen, joka estää känniviestien lähettämisen.

Preece muistuttaa myös anteeksipyynnön tärkeydestä, jos olet laittanut jotain todella sopimatonta.


Lue myös: Koetko muut naiset uhkana? Syy on hormoneissa

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat