Kuva: Fotolia

Äidille valitettiin toistuvasti tyttären käytöksestä - nettihitiksi noussut vastaus mykistää

03.03.2016 19:40 - Senni Loikala

Kolmevuotias Skye peittää käsillään korvansa, vapisee, panikoi, itkee ja pelkää. Joskus hälinä kaupoissa, autojen meteli kaupungilla ja rakennustyömaalta kuuluva poran ääni ovat liikaa hänelle.

Sinä nainen Paperchase-askartelukaupassa, joka sanoit minulle, että Skye on tuhma; ja, että minä olen vastuuton, enkä saisi antaa hänelle asioita ennen kuin olen maksanut niistä, kiitos palautteestasi.

Sinä työntekijä Wilko-myymälässä, ei, en minä aio viedä hermoromahduksen saanutta lastani ulos rauhoittumaan ja tulla takaisin minuutin päästä.

Sinä mies, joka yritit minut saada vaihtamaan sähköyhtiötäni, tiedoksi, että olen jo Virginin asiakas, ja ajattelen palvelunne olevan huonoa, ja etkö näe, että yritän rauhoittaa kiljuvaa, pelkäävää ja ahdistunutta lasta?

Ja sinä vanha rouva Sainsbury’s-ruokakaupassa, kerroit minulle, että Skye on liian vanha istuakseen rattaissa ja, että hänen täytyisi kävellä omin jaloin, kiitos palautteestasi.

Te ihmiset, jotka vain tuijotatte minua ja kuiskitte toisillenne jyrkkiä tuomioita vanhemmuudestani, toivon, ettei teidän lapsillanne ole samanlaisia huonoja päiviä.

Päivitys leviää 

Yllä olevat tekstit ovat otteita Sammi Ovingtonin, 23, Facebook-päivityksestä, joka on lyhyessä ajassa koskettanut massoittain ihmisiä.

Ovington julkaisi päivityksen maanantaina, ja tähän mennessä se on kerännyt noin 12 000 tykkäystä ja lähes 4000 jakoa. Daily Mail -brittilehden lisäksi myös monet muut mediat maailmalla ovat uutisoineet äidin nettihitiksi nousseesta päivityksestä.

Kolme diagnoosia

Syy, miksi jotkut pitävät kolmevuotiasta tyttöä tuhmana, johtuu hänen terveydestään. Skyella on diagnosoitu autismi ja sen lisäksi hypermobiliteettisyndrooma, joka on tytölle jonkin verran kipua aiheuttava sidekudosten sairaus. Sen vuoksi Skye saa istua rattaissa, silloin kun hänen jalkojaan sattuu.

Kolmanneksi tytöllä on todettu mielenterveysongelmiin luokiteltava pica-oireyhtymä, mikä merkitsee ruoaksi tarkoittamattomien asioiden syömistä. Sen vuoksi Skye söi Paperchase-askartelukaupassa viivakoodilapun, ennen kuin Ovington oli ehtinyt maksamaan tuotetta.

Äidin päivitys on levinnyt netissä vauhdilla varmasti myös siksi, että se muistuttaa tärkeästä asiasta: Älä tuomitse, jos et tiedä kaikkea.


Lue myös: Valokuvaajaisä ikuistaa autistisen poikansa elämää kauniisiin kuviin - katso

Kilpailut

Uusimmat