Kuva: Fotolia

Asiat, joista jokaisen aikuisen kannattaisi puhua vanhempiensa kanssa

06.04.2016 12:45 - Rea Tallgren

Sen lisäksi, että omille vanhemmilleen kannattaa muistaa kertoa, kuinka paljon heistä välittää, on hyvä myös pitää mielessä aivan käytännön asiat.

Sitä mukaan, kun me vanhenemme, vanhenevat myös meidän vanhempamme. Elämän rajallisuus tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, vaikka se surulliseksi tekeekin. Moni kuitenkin unohtaa keskustella vanhempiensa kanssa tärkeitä ja melko arkisistakin asioista, jotka olisi kuitenkin todella hyvä käydä läpi hyvissä ajoin, jotta suurimmilta käytännön vaikeuksilta välttyisi myöhemmin. 

Pure Wow -sivusto neuvoo, että vanhempien kanssa kannattaisi keskustella heidän testamentistaan. On hyvä, että mikään ei tule yllätyksenä testamentin suhteen sitten, kun vanhemmista aika jättää.

Toinen asia, joka todellakin kannattaisi käydä vanhempien kanssa läpi, on heidän velkojensa määrä, heidän mahdollisen henkivakuutuksensa suuruus sekä heidän pankkiyhteyshenkilönsä tiedot. 

Kolmanneksi vanhempien kannattaisi kirjoittaa tietyt tärkeät salasanat ylös. Salasanat voi sulkea kuoreen, jonka paikka on lasten tiedossa, mutta joka saadaan avata vain, jos jotain tapahtuu. 

Vanhempien kanssa kannattaa myös puhua siitä, miten he toivovat vanhuutensa viettävän. Kannattaa selvittää, millaisia toiveita heillä on asumisen ja hoidon suhteen. 

Myös eläkkeestä on hyvä keskustella, sillä tieto siitä, tulevatko vanhempasi pärjäämään taloudellisesti myös töiden loputtua, kiinnostanee luultavasti sinuakin. 

Lue myös: Maksatko laskut heti palkan saatuasi? Asiantuntijalla on parempi idea

Lähde: Pure Wow

Kilpailut

Uusimmat