Koditon pariskunta halusi naimisiin – koki elämänsä yllätyksen

Koditon floridalaispariskunta sai unelmiensa häät.

Julkaistu:

22 vuotta yhdessä olleet Evelyn Adams, 55, ja Rocky Barlett, 55, ajautuivat asumaan siltojen alla muutama vuosi sitten, mutta takaisku ei ajanut heitä erilleen vaan jopa vahvisti kaksikon välejä. Pariskunta olisi halunnut virallistaa liittonsa, mutta heillä ei ollut varaa 81 euroa maksavaan avioliittolupaan.

– Olemme selvinneet yhdessä, Rocky kertoi Huffington Postille.

Kun paikallispoliisi kuuli asiasta, päättivät he järjestää pariskunnalle yllätyksen ja kerätä summan kasaan. Yhteisön avulla summa nousi lopulta noin 15 tuhanteen euroon.

Lopulta summalla saatiin järjestettyä Evelynille ja Rockylle unelmahäät paikallisella maatilalla. Rahoilla katettiin kukat, ruoat, juhlapuvut ja tila. Viime viikon perjantaina häitään juhlinut pariskunta ei voinut uskoa kaiken olevan totta.

– Tämä on unelmien käyminen toteen, Evelyn tiivisti.

– Kukaan ei ole koskaan tehnyt mitään tällaista minulle ja Rockylle.

Pariskunnalle häät olivat käännekohta.

– Haluamme aloittaa alusta. Odotamme innolla uutta elämää, Evelyn mietti.

Huffington Postin mukaan pariskunta sai heille osoitetun asunnon, jonne he pääsivät muuttamaan tällä viikolla.

YouTube video

Lue myös: Millaiset persoonallisuuden piirteet ennustavat onnea avioliitossa? Tutkimus kertoo

Lähde: Huffington Post