Etsi
Suhdetta vahvistaa esimerkiksi keskustelu siitä, mitkä seikat parisuhteessa tekevät kumppanukset erityisen onnelliseksi.
Se tunne voi iskeä minä hetkenä tahansa, ainakin näiden kertomusten mukaan.
Treffit tai yhteistä tekemistä on mahdollista sopia pitkästä välimatkasta huolimatta.
Jos lisäät anteeksipyyntösi perään sanan "mutta" tai "jos", olet menossa väärään suuntaan, kertovat asiantuntijat.
On tavallista, että nykyiselle seurustelukumppanille kerrotaan aikaisemman rakkauselämän käänteistä vain pääpiirteittäin.
Lapsuudenystävät ovat todennäköisesti tutustuneet vuosien varrella myös toistensa perheisiin todella hyvin.
Roskaaminen, pinnallisuus ja myönteinen suhtautuminen pettämiseen ovat seikkoja, jotka saavat kiinnostuksen sammumaan nopeasti.
Yksi suurimmista hälytysmerkeistä on se, jos et voi enää olla ystäviesi seurassa täysin oma itsesi.
Asiantuntijat varoittavat, että rakkauden löytymistä ei tule jättää sattuman varaan, vaan se vaatii aktiivista työtä.
Ystävällinen asenne ja itselleen nauramisen taito tekevät ihmisestä viehättävän.