Etsi
Ensitreffeillä suunnataan usein ravintolaan syömään, jossa seuralaisen hyvien käytöstapojen lisäksi myös ruokavalinnoilla voi olla merkitystä. Käytöspsykologi muistuttaa, että tärkeintä on olla oma itsensä ruokavalintoineen päivineen.
Parisuhteessa elävät ovat keskimäärin onnellisempia kuin sinkut. Omaksumalla tärkeän ajattelutavan saattaa kaikista yksineläjistä kuitenkin tulla yhtä tyytyväisiä elämäänsä, kuin mitä suhteessa ihannetilanteessa ollaan.
Rakkauden huumassa eroamisen riskiä huomattavasti pienentävä rutiini unohtuu helposti. Sen hallitseminen koskee rakastavaisten molempia osapuolia.
Muksun ilmestyttyä elämään täytyy parisuhteeseen panostaa entistä enemmän, minkä avuksi tutkijat selvittivät tehokkaan konstin.
Koirakouluttaja Victoria Stilwellin mukaan ainakin lasten kasvattaminen on hyvin lähellä koiran kouluttamista.
Fakta on, että hyvin monet miehet ja naiset katsovat aikuisviihdettä. Nyt selvitettiin leidien suhtautuminen parisuhteessa tapahtuvaan pornon katseluun.
Jos ystäväsi tai sukulaisesi tapaavat jakuvasti udella deittikuvioistasi, kannattaa sinun hämmentää kyselijät tarpeeksi erikoisella vastauksella. Siten sinun ei ainakaan tarvitse vastata jatkokysymyksiin sen koomin.
Auts, että tulikin tehtyä! Kysely paljastaa yleisimmät katumuksen aiheet kuumimmilta nuoruusvuosilta.
Kun on ollut naimisissa tarpeeksi kauan, niin silloin sen voi kertoa julkisuudessa hauskalla tavalla.
Hyvä puoliso on sellainen, joka haluaa sinulle pelkkää hyvää. Hän on myös aina valmis puolustamaan sinua.