Etsi
Karvainen nainen on muun muassa yrittänyt ajella karvoja myös paikoista, joissa muut eivät tienneet karvojen edes kasvavan.
Suurin osa vastanneista kertoo, että ihannekosinta tapahtuu kahden kesken.
Seksistä kannattaa puhua avoimesti, sillä se on suuri osa onnellista parisuhdetta.
Jos ystävä ei löydä aikaa sinulle, saattaa olla parempi etsiä uusia tuttavuuksia vanhojen tilalle.
Kameran avulla voi pelata vaikka seksikästä peliä, joka saa varmasti aikaan myös vipinää vällyissä.
Ensin nainen rauhoittelee itseään, jonka jälkeen tulee muun muassa epäröintivaihe.
Kun oma kumppani on kaukana, tulee ikävästä tuttu tunne. Sitä voi kuitenkin helpottaa esimerkiksi soittamalla rakkaalleen heti herättyään sekä monella muulla konstilla.
Tuoreesta tutkimuksesta selviää, miten maksimoit rakkautenne mahdollisuudet kestää ja säilyä kukoistavana. Tulokset saatiin keskimäärin 40 vuotta naimisissa olleilta rakastavaisilta.
Jokainen pelkää tulevansa torjutuksi eri tilanteissa. Pelon ei kannata kuitenkaan antaa hallita koko elämää.
Joskus elämä voi käydä kiireiseksi ja stressaavaksi. Onneksi voit päättää oman tahtisi, jolla kulkea eteenpäin.