Etsi
Miehille ja naisille samat värit saattavat tarkoittaa täysin eri asioita. Havainnollistava grafiikka auttaa testaamaan, onko sinulla miehen vai naisen värikäsitys.
Usein sanotaan, että ihminen pelkää yksinäisyyttä, mutta moni pelkää myös parisuhdetta.
Seksi ei olekaan ihaninta nuorena ja viriilinä.
Bridget Joneskaan ei olisi taatusti riemastunut, jos joku hänen ystävistään olisi hoputtanut häntä hankkimaan lapsia tai keskittymään entistä kiivaammin kunnollisen kumppanin löytämiseen.
Opiskeluvuodet ovat jääneet taatusti monien mieleen aikana, jolloin ilmaisesta ruoasta ei parannut kieltäytyä ja päiväunien ottaminen luennon aikana ei ollut temppu eikä mikään.
Seksin aikana saattaa päästää suustaan sellaisia asioita, joita ei oikeasti tarkoita. Rakkaudentunnustukset ja taitojen kehuminen on varmasti osalle tuttuja juttuja.
Isän ja tyttären välinen suhde on arvokkaampi, kuin kuvittelemmekaan.
Suhteessa ei tarvitse sietää epäkunnioittavaa käytöstä tai fyysistä väkivaltaa.
Kyselystä selviää, mitä naiset oikeasti tuumivat miesten parroista. Tuuhean parran sijaan naisiin vetoaa kevyempi tyyli.
Naisten ja tyttöjen ero on selkeä: naiset eivät pelkää muiden mielipiteitä ja lisäksi he tietävät, kuka on maailman tärkein ihminen heille on: he itse.