Naiset ja miehet paljastavat, mitä ovat menneet sanomaan seksin aikana

27.05.2015 22:15 - Noora Suomalainen

Seksin aikana saattaa päästää suustaan sellaisia asioita, joita ei oikeasti tarkoita. Rakkaudentunnustukset ja taitojen kehuminen on varmasti osalle tuttuja juttuja.  

Oletko joskus päästänyt pienen valkoisen valheen seksin aikana? Niin on varmasti moni muukin. Petipuuhien lomassa suusta saattaa päästä asioita, joita ei oikeasti edes tarkoita.

Toisaalta valehtelemiseen ei tarvita edes seksiä, vaan joskus valkoisen valheen päästäminen saattaa kuulostaa paremmalta idealta kuin toisen tunteiden loukkaaminen.

Buzzfeed keräsi parhaat, tai pahimmat, paljastukset yhteen:

1. "Aloin itkeä seksin aikana ja sanoin poikaystävälleni, että rakastan häntä vain niin paljon. Oikeasti mietin sitä, kuinka kova ikävä minulla on eksääni."

2. "Valehtelen poikaystävälleni, että hänen peniksensä on isoin näkemäni. Oikeasti se on aivan tavallinen, mutta hän on niin söpö ja innostunut, kun kehun häntä."

3. "Ex-poikaystäväni kysyi, että ajattelenko naisia seksin aikana. Valehtelin, että en."

4. "Voihkin seksin aikana, vaikka seksi poikaystäväni kanssa ei olekaan hyvää, mutta en halua satuttaa häntä."

5. "Kun sanon 'kovempaa' seksin aikana, en oikeasti aina edes tarkoita sitä. Oletan vain, että se saa miehet kiihottumaan."

6. "Poikaystäväni kysyi seksin aikana, että haluanko lapsen. Sillä hetkellä sanoin kyllä, mutta en todellakaan tarkoittanut sitä."

7. "Valehtelin kerran yhdelle miehelle olevani neitsyt, koska vuodin verta seksin aikana. Minulla alkoi silloin kuukautiset."

8. "Valehtelin poikaystävälleni, että hän on paras seksikumppanini ikinä. Oikeasti ajattelen edelleen eksääni sängyssä."

9. "Sanoin seksin aikana rakastavani tyttöystävääni, mutta en oikeasti tunne niin. Hän vain sanoi sen ensin, enkä tiennyt miten reagoida."

10. "Huusin vahingossa toisen naisen nimeä seksin aikana, mutta perustelin sen niin, että suunnittelin mahdollisen tulevan lapsen nimeä."

11. "Kerroin poikaystävälleni, että syy siihen, etten ole kiihottunut on lääkkeissäni. Valehtelin."

Lue myös: Seksi on aina hyvää ja muut seksimyytit, joihin miehet uskovat

Lähde: BuzzFeed

Kilpailut

Uusimmat