Etsi
Mies voi niin monin eri tavoin pilata mahdollisuutensa naisen silmissä, jos flirttailua ei tehdä oikeaoppisesti.
Syynä sinkkuuteen voi olla muun muassa liiallinen vaativuus.
Yhden illan jutun jälkeen ei kannata jäädä nukkumaan seksikumppanin viereen.
Vanhemman miehen tapailussa on runsaasti hyviä puolia. Yksi niistä lienee se, että vanhempi mies on rohkeampi puhumaan tunteistaan.
Hauskan miehen kanssa on vaikea mököttää. Sen vuoksi vitsikkään kumppanin valitseminen kannattaa.
Joskus voi olla haastavaa tunnustaa itselleen, että ystävyyssuhde ei olekaan enää hyväksi sinulle. Etäisyyttä kannattaa joissain tapauksissa kuitenkin ottaa rohkeasti.
Naisten tietyt fyysiset piirteet saavat miehet pauloihinsa, eivätkä miehet voi voimakkaille tunteilleen mitään.
Iso povi voi olla monelle naiselle yllättävänkin raskas taakka, josta on pakko luopua terveydellisistä syistä.
Nainen saattaa olla itsevarmimmillaan vanhempana, mutta seksistä ei välttämättä nautita enemmän.
Naisilla on outoja tapoja, joista miehillä ei välttämättä ole mitään hajua.