Snapchat muuttuu pian merkittävästi: Saattaa karkoittaa jopa vakiokäyttäjät

08.11.2017 19:30 - Teknavi / Markus Lehtiniitty - mobiili.fi

Snapchatin perustaja Evan Spiegel uskoo, että tuleva muutos saattaa vaikuttaa myös vaikuttaa yrityksen tuloihin negatiivisesti.

Nuorison suosikkisovellus Snapchat tulee uudistumaan merkittävällä tavalla. Snapchatin menestyksen ja kasvun taantumiseen on reagoitu yrityksessä tekemällä nyt laajoja muutoksia sovelluksen toimintaan.

- Olemme vuosien aikana kuulleet, että Snapchatia on vaikea ymmärtää ja hankalaa käyttää. Tiimimme on nyt työskennellyt vastatakseen tähän palautteeseen, kommentoi Snapchatin perustaja, Snapiksi nimensä lyhentäneen yhtiön toimitusjohtajana toimiva Evan Spiegel  tulosjulkistuksen yhteydessä.

Spiegelin mukaan muutos tulee olemaan niin merkittävä, että aluksi sillä voi olla negatiivisia vaikutuksia yhtiön liiketoimintaan.

- On olemassa suuri todennäköisyys, että sovelluksemme uudelleensuunnittelu tulee häiritsemään liiketoimintaa lyhyellä aikavälillä. Emme vielä tiedä kuinka yhteisömme käyttäytyminen tulee muuttumaan päivitetyn sovelluksen käyttöönoton jälkeen.

Snapchatia on erityisesti kritisoitu sen vaikeaselkoisesta käyttöliittymästä, joka ei ole intuitiivinen. Tämä on todennäköisesti hidastanut Snapchatin käyttäjämäärien kasvua sekä palvelun yleistymistä vanhempien käyttäjien keskuudessa.

Android-sovellus uudistetaan

Snapchatin päivitys saattaa viedä sitä kohti automaattisesti käyttäjälle tarjottua, ja algoritmein järjestykseltään räätälöityä, sisältöä Facebookin ja Instagramin tavoin. Spiegel totesi Snapin tutkivan Snapchatin sisällön tarjoamista ”personoidummalla ja enemmän relevantilla tavalla, säilyttäen kuitenkin yhä sovelluksen tutkittavan luonteen”.

Lisäksi sovelluksen toiminnallisen uudistuksen ohella Snap rakentaa uutta versiota Snapchatin Android-sovelluksesta. Snapchatin Android-version heikko toiminta on nähty toiseksi merkittäväksi kasvua hidastaneeksi tekijäksi palvelun käytettävyyden haastavuuden ohella.

Satojen miljoonien dollarien tappiot

Syyskuussa päättyneeltä vuosineljännekseltä Snap raportoi 208 miljoonan dollarin liikevaihdon 62 prosentin kasvulla vuotta aiemmasta. Liiketappio kuitenkin kasvoi samalla ajanjaksolla 131 miljoonasta 462 miljoonaan dollariin, ja Snap teki nyt yhteensä 443 miljoonan dollarin tappiollisen tuloksen.

Snapchatin päivittäinen käyttäjämäärä kasvoi 153 miljoonasta 178 miljoonaan, eli 17 prosenttia vuotta aiemmasta. Edeltävästä huhti-kesäkuun neljänneksestä Snapin käyttäjämäärä kasvoi nyt kuitenkin vain kolmella prosentilla.

Kolmannella vuosineljänneksellä Snap kirjasi tulokseensa myös 39,9 miljoonan dollarin alaskirjauksen myymättömistä Spectacles-kameralaseista. Aiemmin on raportoitu Snapin arvioineen lasien kysynnän väärin ja sille jääneen varastoihin jopa satojatuhansia myymättömiä Spectacles-laitteita.

Lähde: Snap

Lue myös: Tiesitkö iPhonen nerokkaasta ominaisuudesta? Löydät hetkessä suosikkikuvasi

Yhteistyössä Teknavi

Kilpailut

Uusimmat