Kuva: Fotolia

Ammattisi vaikuttaa mahdollisuuksiisi tulla raskaaksi? "Opettajat hedelmöittyvät helpoiten"

26.04.2016 18:15 - Senni Loikala

Hedelmällisyyshoidot tehoavat parhaiten tiettyjen alojen ja ammattien edustajiin, väitetään tuoreessa selvityksessä.

FertilityIQ uutisoi tekemästään tutkimuksesta, jossa selvitettiin muun muassa ammatin vaikutuksia hedelmällisyyteen. Tutkimusaineisto kerättiin lähes 1150:ltä amerikkalaiselta naiselta, jotka olivat hakeutuneet hedelmällisyyshoitoihin. Tutkimuksesta uutisoi myös viihdesivusto Bustle.

Selvityksestä saatujen tulosten mukaan hedelmällisyyshoidot, erityisesti koeputkihedelmöitykset, tehoavat tiettyjen ammattien ja alojen edustajiin huomattavasti paremmin kuin toisiin.

Hedelmällisyyttä mahdollisesti tukevat alat

Opettajilla koeputkihedelmöitykset onnistuivat lähes kuusi kertaa todennäköisemmin kuin muilla. Syyksi arvellaan avointa ilmapiiriä työpaikalla, jossa kollegat saattavat kysellä kuulumisia hoitojen etenemisestä ja antaa suosituksia hyvistä lääkäreistä. Lisäksi opettajien pitkät lomat edesauttavat sitä, että he pystyvät käymään hedelmällisyyshoidoissa muita intensiivisemmin. 

Myös myynnin, markkinoinnin ja viestinnän tehtävissä työskentelevät naiset hedelmöittyivät muita yli kaksi kertaa suuremmalla todennäköisyydellä koeputkihedelmöityksen avulla. FertilityIQ ei kuitenkaan kerro syitä sille, miksi hedelmällisyyshoidot toimivat juuri kyseisten alojen edustajiin muita paremmin.

Näin ollen tuloksista selvisi, että hedelmällisyyshoitoihin hakeutuneet opettajat onnistuivat hedelmöittymään kaikista todennäköisemmin.

Hedelmällisyyttä mahdollisesti haittaavat alat

Kaikista heikoiten hedelmällisyyshoidot tehosivat naisiin, jotka työskentelivät miesvaltaisilla aloilla. Jos nainen teki esimerkiksi insinöörin tai sijoituspankkiirin työtä, heikensi se selvityksen mukaan naisen mahdollisuuksia hedelmöittymiseen lähes 60:llä prosentilla.

Miesvaltaisilla aloilla työskentelevät naiset kertoivat kokeneensa, että he kokivat tarvetta pitää hedelmällisyyshoidot omana ”salaisuutenaan” työpaikalla. Naiset kokivat sen takia hoitojen aloittamisen ja niihin sitoutumisen muita haastavampana. Hoitojen ja työn yhdistäminen aiheutti monelle myös paineita.

Lähde: Fertility IQ

Lue myös: Naiset tahtovat raskaaksi eniten neljänä kuukautena vuodessa: "Suunniteltu päätös"

Lue myös: Haaveiletko vauvasta? "Kahvin juominen kannattaa lopettaa jo ennen hedelmöittymistä"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat