Kuva: Fotolia

Nainen menee äärimmäisyyksiin pysyäkseen nuorena - ruiskuttaa vanhaa bakteeria itseensä

25.09.2017 12:15 - Katariina Auvinen

Manoush Vasquez uskoo, että bakteeri on avain ikuiseen nuoruuteen.

Saksasta kotoisin oleva näyttelijä, Manoush Vasquez, 45, tavoittelee ikuista nuoruutta äärimmäisin keinoin. Nainen on käyttänyt kauneusleikkauksiin jo monia kymmeniä tuhansia euroja. Nyt nainen on ottanut kovemmat keinot käyttöön sileän ihon takaamiseksi. 

Hän ruiskuttaa kasvoihinsa 3,5 miljoonaa vuotta vanhaa bakteeria. Tiedemiehet löysivät Bacillus F -bakteerin Siperiasta vuonna 2009. Bakteeria tutkittiin tarkemmin ja kävi ilmi, että siinä ei näkynyt merkkejä ikääntymisestä. Tiedemiehet ajattelivat, että bakteeri voisi olla avain ikääntymisen ehkäisemiseksi. 

Vasquez ilmoittautui itse vapaaehtoiseksi bakteerin kokeilijaksi, joten lääkäri Anatoli Brouchkov, Moskovan yliopistosta, on antanut Vasquezille bakteerien näytekappaleita. Vasquez on ruiskuttanut bakteereja sisältävää liuosta verenkiertoonsa kolmen kuukauden ajan. 

-Ihoni ei ole ikinä tuntunut näin sileältä ja tasaiselta. Olen nukkunut paremmin kuin vuosiin enkä muista milloin minusta olisi tuntunut näin hyvältä. En voi todistaa, että bakteerin ruiskuttaminen verenkiertooni aiheuttaisi tämän, mutta uskon niin, Vasquez kertoo UNILAD-julkaisulle. 

Bakteeria ei ole tutkittu niin paljon, että lääkäreillä olisi lupa ruiskuttaa sitä ihmisiin. Näin ollen Vasquezin pitää pistää liuosta itse itseensä. Hän lähettää myös verikokeita Brouchkoville, joka tutkii vaikutusta. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Uusi kauneusleikkaustrendi kolminkertaisti suosionsa: Nyt halutaan hymykuopat kasvoihin!

Lähde: UNILAD

Kilpailut

Uusimmat