Kuva: Fotolia

Miksi kuukautiset pitkittyvät yhtäkkiä? 8 syytä epänormaalin vuodon taustalla

05.01.2018 21:15 - Emmi Moilanen

Raskaus tai varhainen keskenmeno voivat olla syyllisiä yhtäkkiä pitkittyneiden kuukautisten taustalla.

Kuukautiskierto ja -vuoto voivat kertoa paljon naisen terveydestä. Sen takia olisikin tärkeää suhtautua vakavasti muutoksiin, jotka ilmenevät kierron pituudessa ja vuodon määrässä.

Women's Health selvitti, mitkä syyt voivat piillä pitkittyneiden kuukautisten taustalla.

1. Kierukka

Kierukka on yksi yleisimmistä syistä, joka saattaa olla syyllinen pitkittyneiden kuukautisten taustalla. Kierukka asetetaan gynekologin vastaanotolla kohdunkaulalle, ja ehkäisyvälinettä on saatavana niin hormonikierukkana kuin hormonittomanakin versiona.

- On selvinnyt, että molemmat voivat aiheuttaa normaalia pidempää kuukautisvuotoa. Vuoto voi pitkittyä etenkin juuri kierukan asettamisen jälkeen, lääketieteentohtori Tom Toth kertoo.

Toth jatkaa myös, että kierukan asentamisen myötä kuukautiset voivat jäädä pois kokonaan.

2. Raskaus

Kuukautisten poisjäämistä pidetään yhtenä yleisimmistä raskauden ensioireista. Aina asia ei kuitenkaan ole näin.

- Raskaus on yleinen syy epänormaaleille kuukautisille, oireena mukaan lukien pitkittynyt vuoto, Toth toteaa.

Hän jatkaa myös, että aina kun kärsit tavallisuudesta poikkeavista kuukautisvuodoista, raskauden mahdollisuus on hyvä sulkea pois tekemällä raskaustesti.

3. Polyypit ja sidekudoskasvaimet

- Kohdun polyypit tai sidekudoskasvaimet voivat aiheuttaa pitkittyneitä kuukautisia, sillä ne muuttavat kohdun toimintaa saattaen aiheuttaa verenvuotoa, Toth selittää.

Tämä voi kuulostaa pelottavalta, mutta polyypit ja sidekudoskasvaimet ovat melko yleisiä, ja kasvaimet enteilevät harvoin vakavaa sairautta, kuten syöpää. Vaiva olisi kuitenkin aina syytä tarkastuttaa lääkärin vastaanotolla.

4. Varhainen keskenmeno

Aikaiset keskenmenot ovat yleisempiä kuin luullaan. March of Dimesin mukaan hyvin useat raskaudet päättyvät keskenmenoon ennen kuin nainen edes tiedostaa olevansa raskaana.

Varhaisen keskenmenon ainoa oire voi olla erittäin runsas tai pitkittynyt kuukautisvuoto. Aikaisen keskenmenon jälkeen kuukautisten pitäisi palata jälleen normaaliksi yhden tai kahden kuukautiskierron jälkeen.

- Jos epänormaali vuoto jatkuu yli kolmen kierron ajan, ota yhteyttä lääkäriisi, Toth toteaa.

5. Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä

Munasarjojen monirakkulaoireyhtymästä (PCOS) kärsii noin kymmenen prosenttia hedelmällisessä iässä olevista naisista. Oireyhtymästä kärsivien munasarjoissa munasolut eivät kehity normaalilla tavalla ja tämä voi aiheuttaa myös lapsettomuutta.

- PCOS aiheuttaa myös vahinkoa hormonitasoille, joka puolestaan voi johtaa painonnousuun, liialliseen karvankasvuun ja pitkittyneisiin kuukautisiin, kertoo Toth.

6. Hormonaalinen ehkäisy

- Mikä tahansa, joka vaikuttaa hormonitoimintaasi, voi potentiaalisesti pidentää myös kuukautisiasi, Toth selittää.

Horomonaalisia ehkäisykeinoja on saatavilla useita eri vaihtoehtoja; ehkäisypillereitä, -laastareita, -renkaita ja -kapseleita. Ehkäisykeinon vaihtaminen voi toimia apuna pitkittyneisiin kuukautisvuotoihin.

7. Tietyt sairaudet

- Vaikka tämä on harvinaista, on kuitenkin mahdollista, että pitkittyneiden kuukautisten takaa löytyy piilevä sairaus, kuten verisairaus tai syöpä, Toth kertoo.

American Cancer Societyn mukaan esimerkiksi seksin jälkeinen verenvuoto emättimestä, tiputteluvuoto kuukautiskierron välissä ja normaalia runsaammat sekä pidemmät kuukautiset saattavat olla ensimmäinen, ja joskus jopa ainoa, aikainen kohdunkaulansyövän oire.

Jos kärsit edellä mainituista oireista, on hyvä vierailla varmuuden vuoksi lääkärin vastaanotolla.

8. Aikaiset vaihdevuodet

Ikääntyminen saattaa aiheuttaa sen, että kuukautiset muuttuvat normaalia pitkäkestoisemmiksi.

Vaihdevuodet alkavat yleensä noin 50 vuoden iässä. Naisen keho alkaa kuitenkin luonnollisesti laskea hormonitasoja 35 ikävuoden jälkeen, jolloin myös varhaisten vaihdevuosien alkaminen on mahdollista, kertoo lääketieteentohtori Christiane Northrup.

Saatat siis huomata kuukautistesi muuttuvan normaalia pidemmiksi tai lyhyemmiksi, ja kierto voi epäsäännöllistyä. Myös muut muutokset kuukautiskierrossa ja -kivuissa ovat mahdollisia. Jos olet varma, että pitkittyneiden kuukautisten taustalla ei ole epäsopiva ehkäisymenetelmä tai esimerkiksi sairaus, muutokset kuukautisissa ovat luonnollinen osa ikääntymistä.

Lue myös: Miksi vagina kutiaa kuukautisten aikana normaalia enemmän?

Lue myös: Ethän juo paljon kahvia kuukautisten aikaan? Yllättävät varoitukset tulee tietää

Lähde: Women’s Health

Kilpailut

Uusimmat