Kuva: Shutterstock

Haluatko kauniin ihon ja upeat hiukset? Se onnistuu muutamilla ruoka-aineilla

05.03.2018 21:15 - Katariina Auvinen

Asiantuntijoiden mukaan hiusten ravitsemiseen pitäisi kiinnittää yhtä paljon huomiota kuin ihonkin.

Hiusten hoitoa ei kannata aliarvioida, ainakaan jos Daily Mail -julkaisun haastattelemia asiantuntijoita on uskominen. Asiantuntijoiden mukaan hiusten ikääntymiseen voi vaikuttaa itse hoidon avulla. 

Kasvojen iho ei ole niin erilainen verrattuna päänahkaan. Jo vuosikausia on ollut tiedossa, että ruokavaliolla on iso vaikutus ihosi kuntoon. Kolme ihon- ja hiustenhoidon asiantuntijaa, Susan Curtis, Tipper Lewis ja Fiona Waring liputtavat ruokavalion vaikutusta myös hiuksiin. 

Ikääntyessä hiusten näkyvin muutos on harmaantuminen, mutta hiukset myös ohenevat ja katkeilevat helpommin ikääntyessään. Kolme asiantuntijaa antavat vinkit siihen, miten yksinkertaisella ruokavaliolla voit ehkäistä ikääntymisen merkkejä kuontalossasi. 

Antioksidantit 

Antioksidantteja ovat pullollaan useimmat värikkäät vihannekset sekä marjat. Esimerkiksi punajuuri sekä tomaatti ovat ainesosia, jotka kannattaa sisällyttää ruokavalioon. Antioksidantit parantavat päänahan verenkiertoa, joka osaltaan helpottaa ravintoaineiden kulkeutumista hiuksiin. Näin ollen hiukset pysyvät kiiltävinä ja hyväkuntoisina. 

Punajuuret sisältävät antioksidantteja. (kuva: Shutterstock )

Rasvahapot 

Omega 3- sekä omega 6 -rasvahapot auttavat tasapainottamaan talin eritystä. Nämä rasvahapot auttavat päänahkaasi pysymään terveenä. Terveellisiä rasvahappoja kannattaa hakea muun muassa siemenistä, pähkinöistä tai esimerkiksi avokadoista. Kannattaa kuitenkin muistaa, että liiallinen omega 6 -rasvahappojen saaminen esimerkiksi punaisesta lihasta, voi lisätä liikaa talin eritystä. 

Avokado sisältää paljon terveellisiä rasvoja, jotka tasapainottavat muun muassa talin eritystä. (kuva: Shutterstock)

B- ja C -vitamiinit

B-vitamiini auttaa hiuksia pysymään kimmoisina kun taas C-vitamiinin puute näkyy hiuksissa katkeiluna. Nämä kaksi vitamiinia ovat siis avainasemassa hiusten hyvinvoinnin kannalta. C-vitamiinia on paljon muun muassa sitrushedelmissä. B-vitamiinia saa luontaisesti muun muassa maitotuotteista, pavuista tai tummanvihreistä kasviksista. 

Mineraalit 

Hiukset tarvitsevat kolmea mineraalia voidakseen hyvin; rikkiä, piitä ja sinkkiä. Rikki auttaa rakentamaan keratiinia, joka vahvistaa hiuksia sekä kynsiä. Tätä saadakseen ruokavalioon kannattaa sisällyttää muun muassa kaalia tai sipulia. 

Sinkki auttaa rasvahappojen tapaan tasapainottamaan talin eritystä, mutta se auttaa myös hiuksia kasvamaan. Pähkinät tai linssit ovat oivia sinkin lähteitä. 

Pii edesauttaa hiuksia pysymään paksuina. Tätä mineraalia saa muun muassa täysjyvätuotteista, kirsikoista, manteleista tai appelsiineista. 

Pii edesauttaa hiuksia pysymään paksuina. Tätä mineraalia saa muun muassa appelsiineista. (kuva: Shutterstock)

Sen lisäksi, että kyseiset ruoka-aineet tekevät hyvää hiuksillesi niin ihosikin voi hyvin. Älä kuitenkaan unohda nesteytystä. Pyri juomaan noin kaksi litraa vettä päivän aikana, jotta hiuksesi sekä ihosi pysyvät kosteutettuina. 

Lue myös: Huomasitko? Yllättävä kampaus oli näyttelijäkaunotarten suosiossa Oscar-gaalassa

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat