Kuva: Shutterstock

Miksi kuukautiset niukentuivat yhtäkkiä? 4 muuta tavanomaista selitystä kuin stressi

05.04.2019 18:15 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi kilpirauhasen liikatoiminta voi vaikuttaa kuukautiskiertoon ja vuodon runsauteen.

Tiedetään, että raskaus, voimakas stressi ja hormonaalisen ehkäisyn käyttäminen voivat aiheuttaa yllättäen niukentunutta kuukautisvuotoa. Jos muutokset kuukautisissa eivät kuitenkaan selity näillä tekijöillä, niukalle vuodolle on olemassa myös muita melko yleisiä syitä.

Prevention-terveyssivusto kokosi kuukautisvuodon niukentumiseen vaikuttavat tekijät yhteen. Suomensimme yleisimmät syylliset alle.

Olet hiljattain pudottanut runsaasti painoa

Runsas painon pudotus voi sotkea kuukautiskiertoa, lyhentää vuodon kestoa tai niukentaa sitä.

Kärsit kilpirauhasen liikatoiminnasta

Kilpirauhasen liikatoiminnassa kehoon erittyy liikaa kilpirauhashormoneja. Tämä puolestaan voi johtaa ongelmiin sydämen terveyden, verenpaineen ja lihaksiston kannalta. Myös normaalia niukemmat kuukautiset ovat yksi kilpirauhasen liikatoiminnan oire.

Sinulla on munasarjojen monirakkulaoireyhtymä

Myös munasarjojen monirakkulaoireyhtymä, eli PCOS, voi aiheuttaa niukentunutta kuukautisvuotoa. PCOS voi aiheuttaa myös väliin jääneitä kuukautisia tai kierron epäsäännöllisyyttä. Monirakkulaoireyhtymän muita oireita ovat lisääntynyt karvankasvu ja taipumus keskivartalolihavuuteen.

Vaihdevuosien ensimmäiset oireet

- Joskus iän myötä kuukautiskierto muuttuu. Henkilö, joka tarvitsi imukykyisimmät suojat 20-30 vuotiaana, saattaa havaita kuukautisten niukentumista neljänkymmenen ikävuoden lähestyessä, asiantuntija Janet Choi toteaa.

Lue myös: Muuttuiko kuukautiskierto epäsäännölliseksi? 3 seikkaa, jotka kierto voi paljastaa terveydestäsi

Lue myös: 5 oikeasti hyvää tekosyytä jättää urheilutreeni välistä

Lue myös: Miksi alavatsa kipuilee myös ilman kuukautisia? 3 yleistä syyllistä kramppien taustalla

Lähde: Prevention

Kilpailut

Uusimmat