Kuva: Shutterstock

Mikä on riskinä, jos et harjaa hampaitasi tarpeeksi? Näistä asioista jokaisen on hyvä tietää

11.06.2019 11:45 - Senni Loikala

Tutkijat ovat nostaneet paljon esiin hampaiden harjaamisen ja hyvän suuhygienian tärkeyttä viime aikoina.

Hampaiden ja suun hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta, sillä muussa tapauksessa saatat altistaa itsesi yllättävän vakaville terveysongelmille. New York Post uutisoi kolmesta viimeaikaisesta tutkimuksesta, joissa löydettiin yhteys suun hyvinvoinnin ja erilaisten sairauksien välillä.

Muistikatkosten ja -sairauden riski kasvoi

Norjalaistutkimuksesta selvisi, että ientulehduksen aiheuttava bakteeri saattaa kulkeutua suusta aivoihin. Jos näin tapahtuu, kyseinen bakteeri voi tuottaa proteiinia, joka tuhoaa aivosoluja. Tämä voi johtaa muistikatkoksiin ja altistaa jopa Alzheimerin taudille.

Tutkijoiden mukaan ihmisten, joiden suvussa on esiintynyt ientulehduksia ja/tai -sairauksia ja Alzheimerin tautia, kannattaisi puhdistuttaa hampaansa säännöllisesti hammaslääkärin vastaanotolla.

Tutkimukseen osallistui 53 henkilöä, jotka sairastivat Alzheimerin tautia.

Kohonnut veritulppien riski 

New York Post nosti esille myös Tampereen yliopiston tekemän tutkimuksen, josta löydettiin yhteys aivohalvauspotilaiden veritulppien ja suusta peräisin olevan streptokokkibakteerien välillä. Bakteeri lisää osaltaan veritulpan riskiä.

Tutkimuksessa analysoitiin 75:ltä aivohalvauspotilaalta kiireellisesti poistettuja aivoveritulppien imunäytteitä.

Altistaa korkealle verenpaineelle?

Viime vuonna Hypertension-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan heikolla suuhygienialla on yhteys korkeaan verenpaineeseen. Tutkimuksessa analysoitiin 3600 korkeasta verenpaineesta kärsivän ihmisen terveystietoja. Ihmisten, joilla oli jokin iensairaus, verenpaine oli 20 prosenttia muita epätodennäköisemmin normaaleissa rajoissa.

Aiemmin hammaslääkärit kertoivat huolensa tavoista, joilla ihmiset pilaavat hampaansa. Pääset juttuun tästä.

Lähde: New York Post

Lue myös: Limsan juotuasi seuraava tunti ratkaisee seuraukset - toimitko suosituksen mukaan?

Lue myös: Nainen paljasti syyn, miksi ei halua suudella omaa miestään: "En ole sanonut tätä hänelle suoraan"

Kilpailut

Uusimmat