Kuva: Shutterstock

Hiustenlähtöä ja ärtynyt päänahka? Vinkit, joiden avulla hoidat stressin vaurioittamia kutreja oikein

21.02.2021 19:15 - Emmi Moilanen

Stressin lievittämisen lisäksi esimerkiksi hiusten lämpökäsittely tulisi hetkeksi jättää minimiin.

Olemme kirjoittaneet aikaisemmin helposta testistä, joka paljastaa, ovatko hiuksesi vaurioituneet. Pääset lukemaan ”latvatestistä” lisää täältä.

Stressaava elämäntilanne voi aiheuttaa muutoksia unirytmissä ja ruokahalussa, sekä rauhoittuminen esimerkiksi työpäivän jälkeen saattaa tuntia vaikealta. Stressin aiheuttamat muutokset näkyvät myös kehon hormonitoiminnassa, jolla puolestaan on omat vaikutuksensa hiusten hyvinvointiin.

Miten stressi vaikuttaa hiuksiin?

- Muutokset kehon hormonitoiminnassa voi saada hiuksen kasvukierron shokkiin, joka pakottaa hiukset lepotilaan. Tällöin hius on horroksessa ennen pois putoamistaan, hiustenlähdön asiantuntija ja kirurgi Bessam Farjo kertoo.

Hiuksen kasvu jakautuu eri vaiheisiin; aktiiviseen kasvuun, lepovaiheeseen ja irtoamiseen, ja kutreja irtoaakin keskimäärin 50-100 kappaletta päivässä. Stressin seurauksena hiustenlähtö voi moninkertaistua, jopa 300 hiukseen päivässä.

Farjo kuitenkin muistuttaa, että stressi näkyy hiusten hyvinvoinnissa viiveellä, ja hiuksia voi alkaa putoilla, vaikka pahimman stressivaiheen olisi saanut jo taltutettua.

Stressin vaikutukset näkyvät myös hiuspohjassa

Hiustenlähdön lisäksi muutokset päänahan kunnossa ovat tavanomaisia stressistä kärsivällä.

- Samalla tavalla kuin kasvojen iholla, stressi voi aiheuttaa reaktioita myös päänahassa, hiusammattilainen Bridgette Hill toteaa.

- Päänahan rasvoittuminen, kuivuminen tai erilaisten sairauksien, kuten ekseeman tai psoriasiksen paheneminen. Tällöin päänahka hilseilee normaalia enemmän ja voi tuntua kutiavalta, lääkäri Ifeoma Ejikeme jatkaa listaa stressin aiheuttamista päänahan oireista.

Miten voin hoitaa ongelmaa kotikonstein?

- Tärkeintä on selvittää heti aluksi, mikä stressiä aiheuttaa ja alkaa minimoida näitä tekijöitä elämässä mahdollisimman paljon, hiusammattilainen Abra McField painottaa.

Jos hiuksia tuntuu irtoilevan normaalia enemmän, on stressin lievityksen lisäksi tärkeää myös karsia kuivattavat hiustenhoitotuotteet minimiin. Myös lämpökäsittelyä ja kireälle vedettyjä kampauksia olisi hyvä välttää. Päänahan verenkiertoa voit helliä säännöllisellä ja hellävaraisella hieronnalla.

- Valitse hiuslaadullesi sopivat kammat ja harjat, sekä jätä päänahkaan levitettävät öljyt hetkeksi minimiin, Ejikeme vinkkaa.

Lue myös: Muuttuvatko hiukset nopeasti likaisiksi? Kampaajan pesukikka hillitsee rasvoittumista

Lue myös: Miltä näyttää vuoden 2021 hiusmuoti? 5 suurinta väritrendiä

Lue myös: Täydellisen huoleton ja ilmava kampaus hetkessä - kolme vinkkiä, joilla teet sen kuin kampaaja

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat