Kuva: Shutterstock

Heräiletkö öisin, etkä saa enää nukahdettua uudelleen? 6 vinkkiä, miten päästä takaisin höyhensaarille

17.07.2022 15:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Jos mielii nukahtaa uudelleen, kannattaa kiertää muutamat sudenkuopat.

Öisin kesken unien on ärsyttävää herätä, mutta vielä ikävämpää on, jos uni ei tahdo heräämisen jälkeen enää tulla uudelleen. Stressi tai päivän tulevat askareet saattavat tulvia mieleen, jolloin nukahtaminen voi olla hankalaa. Pahinta on herätä täysin kesken unien, kun tunteja herätykseen olisi vielä useita.  

The Sun listasi kuusi vinkkiä yhdessä asiantuntijoiden kanssa, joiden avulla voit helpottaa vaipumista takaisin höyhensaarille. 

1. Vältä vessareissuja 

Lääkäri Michael Breus sanoo, että kannattaa pysytellä juuri siinä asennossa missä on, kun herää kesken unien ja mikäli vessahätä on yllättämässä. Vaikka vessaan meneminen voi tuntua houkuttelevalta, ei pienen hädän takia välttämättä kannata nousta. Noustessasi sängystä, sydämesi täytyy pumpata enemmän verta kehoosi. Nukahtaminen edellyttää alhaista ja rauhallista leposykettä, ja se voi olla vaikeampaa saavuttaa, jos lähdet liikkeelle keskellä yötä. 

2. Älä katso kelloa 

Älä sorru katsomaan kelloa tai puhelintasi. Breus sanoo, että puhelimen käyttöä yöllä tulee välttää viimeiseen asti, sillä kellon katseleminen voi pitää sinut hereillä vain entistä pidempään.

3. Jätä alkoholi

Vältä alkoholin käyttöä, sillä se voi vaikuttaa unenlaatuun. Kuuluisa yömyssy kannattaa siis jättää ottamatta, sillä se voi pilata yöunesi kokonaan. 

4. Pidä lemmikit poissa 

Koiran tai kissan kanssa voi olla ihanaa makoilla vierekkäin ja tuntea lemmikin lämpö omaa kehoa vasten, mutta karvakaverit saattavat myös pitää sinua hereillä. Mikäli irtokarvat tai vaihtoehtoisesti lemmikkisi yön aikaiset leikkihetket pitävät sinua hereillä, kannattaa karvainen ystävä laittaa yön ajaksi eri tilaan nukkumaan.

5. Viileys kunniaan

Liian lämmin ilma voi häiritä unta, ja British Sleep Societyn entinen puheenjohtaja, tohtori Neil Stanleyn mukaan optimaalinen lämpötila hyville yöunille onkin 18 astetta tai alhaisempi. 

Liian lämmin huoneilma voi hikoiluttaa tai janottaa kesken yön. Pidä siis huoneen lämpötila matalammalla, ja lämmitä itseäsi tarvittaessa mukavilla peitoilla.

6. Rauhoita mielesi

Yöllä monet asiat voivat tuntua stressaavammilta kuin päiväsaikaan. Rauhoittaaksesi mielesi, voit kokeilla meditaatiota. Mikäli haluat opetella mielen rauhoittamista, meditaatiota voi kokeilla esimerkiksi erilaisten sovelluksien tai videoiden avulla. 

Lue myös: Unen päästä kiinni vain kahdessa minuutissa - oletko kokeillut sotilaiden nukahtamisniksiä?

Lue myös: 90 minuutin sääntö auttaa löytämään parhaan nukkumaanmenoajan - katso miten lasket sen

Lue myös: Nukkumaan kannattaa mennä sukat jalassa - lääkäri selittää miksi

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat