Kuva: Shutterstock

Unen päästä kiinni vain kahdessa minuutissa - oletko kokeillut sotilaiden nukahtamisniksiä?

31.01.2022 18:15 - Roy Kokkonen / roy.kokkonen@bauermedia.fi

Nukahtamistekniikan väitetään auttavan nukahtamaan jopa vain kahdessa minuutissa.

Sotilaiden käyttämä nukahtamistekniikka leviää TikTokissa. Somevaikuttaja Justin Agustinin mukaan tekniikka on kehitetty, jotta sotilaat voisivat nukahtaa minkälaisissa olosuhteissa tahansa. Hän väittää, että sen avulla on mahdollista nukahtaa jopa vain kahdessa minuutissa.

Hän esittelee tekniikan videolla.

Aluksi täytyy rentouttaa koko vartalo päästä varpaisiin.

- Aloita rentouttamalla lihakset otsassasi. Rentouta sitten silmäsi, poskesi, leukasi ja keskity hengittämiseen. Varmista, että olkapääsi eivät ole jännityneitä. Tiputa ne niin alas kuin mahdollista ja pidä kätesi löysinä sekä vartalonmyötäisinä, Agustin sanoo. 

Sitten on aika keskittyä hengittämiseen. Agustinin mukaan kannattaa hengittää syvään sisään ja hitaasti ulos samalla, kun rentouttaa kehoaan. 

Mielen tyhjentämiseen auttaa kahden eri skenaarion ajatteleminen. Yksi on ajatella itsensä makaamaan kanoottiin tyynellä järvellä, ja katsoa ylös kirkkaalle siniselle taivalle. Toinen on maata mustassa samettisessa riippumatossa pilkkopimeässä huoneessa.

Ajatusten harhailuun auttaa, kun toistelee mielessään "älä ajattele, älä ajattele" kymmenen sekunnin ajan. Harjoitusta on tarkoitus toistaa joka yö kuuden viikon ajan. 

@justin_agustin

Technique to falling asleep in 2 minutes! Insp. AsapSCIENCE on YT #sleep #fallasleep #insomnia #insomniac #learnontiktok #howto

♬ You - Petit Biscuit

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Mies jakoi TikTokissa videon New Yorkin "surkeimmasta asunnosta" - katsojat eivät usko silmiään

Lue myös: Finnairin koneissa on ominaisuus, josta vain harva matkustaja tietää - 'Mahtava vinkki!'

Kilpailut

Uusimmat