Kuva: Shutterstock

Lääkäri muistuttaa viidestä kehonosasta, jotka todennäköisesti peset aina huolimattomasti

06.01.2023 20:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Milloin olet viimeksi pessyt napasi?

Suosittuja tietoiskuja Tiktok-videoilla tekevä lääkäri Jen Caudle muistuttaa tuoreella videollaan, että muutama kehonosa jää todennäköisesti monelta huomiotta peseytymistilanteessa.

Caudle kertoo, että vähemmän huomioita paikkoja ovat esimerkiksi jalat, korvat ja napa. Hänen mukaansa suositeltavaa olisi pelkän kuuman veden sijaan hankkia jonkinlainen pesuhanska tai harja ja saippuaa, joilla pesu olisi huomattavasti tehokkaampaa.

Lisäksi esimerkiksi korvat ja korvantaukset kannattaa Caudlen mukaan pestä suihkussa, sillä monelle on varmaankin tuttu varoitus siitä, ettei vanupuikkoja todellisuudessa pitäisi työntää korvakäytävään. Lika tulee paremmin ulos juoksevalla vedellä. Myös navan saa suihkussa huuhdeltua puhtaaksi, mikä myös jäänee monelta helposti unholaan.

Jalat sen sijaan kyllä saavat suihkussa todennäköisesti huuhtelun, mutta Caudlen mukaan se ei ole vielä tarpeeksi. Jalat hiukoilevat kovasti, joten saippuan ottaminen mukaan pesuhetkiin ei ole välttämättä lainkaan huono idea. Myös varpaiden väleistä pitäisi muistaa pestä erityisen huolellisesti. 

Voit katsoa koko videon alta tai täältä.

Lue myös: Kuinka usein napa täytyisi pestä? Vastaus on tiukka ja saattaa yllättää monet

Lue myös: Saako hiukset pestä joka päivä? Vastaus on tiukka

Lue myös: Ihonalainen finni on viheliäinen kaveri - 4 neuvoa mitä kannattaa ja ei kannata tehdä

Lähde: New York Post

Kilpailut

Uusimmat