Kuva: SHUTTERSTOCK

Hälyttävä luku - näin monta prosenttia kuolonkolarien kuljettajista oli päihtyneitä

22.01.2024 18:15 - Rebekka Silvennoinen / rebekka.silvennoinen@bauermedia.fi

38 prosenttia oli saanut onnettomuutta edeltäneiden viiden vuoden aikana vähintään yhden rangaistuksen rattijuopumuksesta.

Kuolonkolarien kuljettajista 38 prosenttia oli päihtyneitä, kertoo Liikennevakuutuskeskuksen alaisen Onnettomuustietoinstituutin raportti.

Raportissa on tarkasteltu vuosina 2017–2021 tapahtuneita liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimia sellaisia kuolemaan johtaneita tieliikenneonnettomuuksia, joissa tienkäyttäjä oli alkoholin, huumausaineen tai ajokykyyn mahdollisesti vaikuttaneen lääkeaineen vaikutuksen alainen. 

Raportin mukaan heistä kaksi kolmasosaa oli päihderiippuvaisia. 

Raportin aineisto muodostui 944 tutkitusta onnettomuudesta, joissa kuoli yhteensä 1 032 henkilöä. Kuolleista 844 oli moottoriajoneuvojen kuljettajia tai matkustajia, 80 polkupyöräilijöitä, 106 jalankulkijoita sekä kaksi kevyen sähköajoneuvon kuljettajia.

Kuolemaan johtaneiden moottoriajoneuvo-onnettomuuksien 275 päihtyneestä pääaiheuttajasta 31 prosenttia (n=84) oli useamman kuin yhden päihteen samanaikaisen vaikutuksen alaisia.

38 prosenttia päihtyneistä onnettomuuksien pääaiheuttajista oli saanut onnettomuutta edeltäneiden viiden vuoden aikana vähintään yhden rangaistuksen rattijuopumuksesta tai törkeästä rattijuopumuksesta. 

Euroopan Unionin ajokorttidirektiivin mukaan päihderiippuvuus on este ajo-oikeudelle. 

Lue myös: Tarvitseeko kevytyrittäjä YEL-vakuutuksen?

Lue myös: Jos juot pullovettä, juot myös luultua enemmän muovia, kertoo tuore tutkimus

Lue myös: Ylikomisario huolissaan lumikasojen liikenneturvallisuusriskistä - uhkana jopa sakko

Lähteet: Potilaan Lääkärilehti ja Onnettomuustietoinstituutin raportti

Kilpailut

Uusimmat