Kuva: Fotolia

Liikuttava elämänohje leviää netissä - kertojana kovia kokenut lapsi

28.12.2015 18:45 - Senni Loikala

Humans Of Bombay -sivusto kerää koskettavia tositarinoita kaupunkilaisista. Nyt puheenvuoron saa progeriaa eli harvinaista syndroomaa sairastava poika.

Ollakseni rehellinen, en tiedä paljoa sairaudestani, paitsi sen, että minulla on supervoima olla samaan aikaan nuori ja vanha. Sen ansiosta uskon, että minulla on ihmisille jotakin kerrottavaa. Viesti siitä, että elämä voi mennä nopeasti ja, että jokainen päivä on arvokkaampi kuin huominen.

Uskon myös, että kaikki tapahtuu syystä ja olen onnellinen joka päivä. Se, että minulle on annettu rajallinen aika tehdä kaikkea, saa minut rakastamaan jokaista päivää ilman pelkoa.

Kaikista eniten toivon, että ihmiset ymmärtävät aikamme täällä olevan ainutlaatuista ja elämän olevan uskomattoman kaunista kaikilla tavoin.

Kokemuslista

Näin upean elämänohjeen mukaan elää Intian Mumbaissa asuva poika, joka sairastaa progeriaa eli harvinaista Hutchinsonin-Gilfordin syndroomaa. Se saa hänet vanhenemaan 6-10 kertaa muita lapsia nopeammin. Progeriaa sairastavat lapset elävät keskimäärin 13-vuotiaiksi.

Intialainen poika kertoo, että häntä nimiteltiin koulussa poikkeuksellisen ulkonäkönsä takia. Kun isä lohdutti häntä ja kehoitti ottamaan rennosti, alkoi pojan suhtauminen elämään hiljalleen muuttua. Hän alkoi nauttia joka hetkestä, jonka hän saa elää.

Lisäksi poika kertoo harrastavansa maalaamista ja roboteilla leikkimistä. Hän on tehnyt listan kaikesta, mitä hän tahtoo elämänsä aikana kokea. Yksi kohdista on matka Disneylandiin, ja pojan isä onkin aikeissa viedä lapsensa nauttimaan huvipuistopäivästä.

Katso alta kuva tarinansa Humans of Bombay -saitille kertoneesta pojasta.


Lue myös: Lupaa uutena vuotena - johtavat onnelliseen elämään

Kilpailut

Uusimmat