Kuva: AOP

Martina Aitolehti kommentoi Miss Helsingin vaihdosta: "Epämiellyttävä tilanne”

31.05.2016 15:15 - Pauliina Jokinen

Uusi Miss Helsinki Hannaleena Laaksamo iloitsee pestistään.

Miss Helsinki Jessica Ruokola ei jatka tehtävässä enää tästä päivästä lähtien. Päätöksen Ruokolan tittelinmuutoksesta teki Miss Helsinki -kilpailuja luotsaava Martina Aitolehti.

- Olemme olleet yhteydessä Jessican kanssa ja hän tiesi, että näin tulee tapahtumaan, Martina Aitolehti kommentoi Voice.fi:lle.

Aitolehti teki vaikean päätöksen pitkän harkinnan jälkeen. Ruokola joutui pahoinpitelyn uhriksi heti kruunajaistensa jälkeen. Kyse oli vakavasta pahoinpitelystä, jonka takana oli Ruokolan kumppani. Sittemmin asiaa on käsitelty oikeudessa ja Ruokola palasi yhteen puolisonsa kanssa.

Tilanne on Aitolehden mukaan ollut vaikea ja lopulta hän joutui käyttämään veto-oikeuttaan ja ottamaan tittelin Ruokolalta pois. Tiedotteen mukaan muutos johtui "tilanteen vakavuuden ja moraalisten syiden takia"

- Tämä on ollut epämiellyttävä tilanne, enkä olisi toivonut, että tässä käy näin. Kieltämättä ollut todella rankkaa ja päätöksen tekeminen on ollut vaikeaa, Aitolehti kertoo.

Nopealla aikataululla

Kruununvaihdos tapahtui kuitenkin nopealla aikataululla: uudeksi Miss Helsingiksi noussut Hannaleena Laaksamo sai asiasta alustavan varoituksen maanantaina illalla.

- Martina soitti ja kertoi, että näin saattaa mahdollisesti käydä, mutta aikataulusta ei vielä ollut puhetta, Laaksamo kertoo.

Lopulta Laaksamo sai tietää uudesta pestistään Miss Helsinkinä, kun ystävät kertoivat asian olevan esillä mediassa. Vaihdoksesta tiedotettiin tiistaina iltapäivällä. Nopea muutos tuli yllätyksenä.

- Olen vähän shokissa, mutta tämä on hienoa, Laaksamo kuvailee.

- Arkeni tulee muuttumaan ja aion ottaa jäljellä olevasta missivuodesta kaiken irti. Haluan olla esikuvana nuorille ja vanhemmillekin naisille, Laaksamo lupaa.

Aitolehti kuvailee Laaksamoa rempseäksi ja jalat maassa olevaksi nuoreksi naiseksi, joka tulee kantamaan kruununsa varmuudella.

”Oikea päätös”

Aitolehti ei ole ehtinyt tiistaina olla yhteydessä Ruokolan kanssa.

- Uskon, että päätös on oikea kaikkien, niin Jessican, aiempien missien kuin yhteistyökumppaneidenkin kannalta, Aitolehti miettii.

Aitolehden mukaan tilanne on ollut kaikille osapuolille epämiellyttävä ja hän muistuttaa Jessican olevan tilanteen uhri.

Myös Laaksamo kertoo olevansa pahoillaan Ruokolan puolesta.

- Ymmärrän täysin Martinan päätöksen. Miss Helsingin on oltava esikuvana. Nämä ovat vaikeita ja herkkiä asioita, Laaksamo kuvailee.

Hän ei ole ollut yhteydessä Ruokolan kanssa kruunuvaihdoksen jälkeen.

- Emme ole pitäneet yhteyttä kruunajaisten jälkeen, enkä tiedä sen paremmin Jessican tilanteesta. Hän on mukava tyttö ja ansaitsi kruununsa. Toivon, että voimme olla hyvissä väleissä jatkossa, Laaksamo toivoo.

Lue myös: Jessica Ruokola syrjään - Miss Helsinki vaihtuu kesken kauden

Kilpailut

Uusimmat