Missikisat joutuivat pilkan kohteeksi - viiden kärki täysin saman näköisiä

01.08.2016 15:45 - Iiro Myllymäki

Miss Teen USA -kilpailu oli vaalean kauneuden juhlaa.

Viime lauantaina Yhdysvalloissa järjestetty Miss Teen USA -kilpailu on herättänyt ihmetystä kärkiviisikon samannäköisyydellä. Viiden kauneimman yhdysvaltalaisen teinitytön joukossa olivat vaaleahiuksiset ja vaaleaihoiset Miss Texas Karlie Hay, Miss South Carolina Marley Stokes, Miss North Carolina Emily Wakeman, Miss Alabama Erin Snow ja Miss Nevada Carissa Morrow. Sosiaalisessa mediassa kilpailua on pilkattu monimuotoisuuden puutteesta.

Lauren Duca kirjoittaa twiitissään, että ”miten rohkeaa, että Miss Teen USA:ssa on edustettuina erilaisia kulmakarvoja”. Julkkismalli Chrissy Teigen on ottanut omalla twiitillään osaa keskusteluun. Hän kirjoittaa, että ”miten voimmekaan valita näin monimuotoisesta joukosta”.

Voittajan rasistisesta kielenkäytöstä kohua

Lopulta kilpailun voiton vei 18-vuotias Karlie Hay. Naisen voitto on herättänyt kohua, sillä hän on monesti käyttänyt Twitter-tilillään rasistiseksi tulkittavaa n-sanaa. Nyt hänen Twitter-tilinsä on suljettu ja nainen on julkaissut anteeksipyynnön.

”Myönnän, että olen käyttänyt aiemmin julkisesti kieltä, josta en ole ylpeä ja jolle ei ole mitään tekosyytä. Olen ylpeä, että kovan työn, koulutuksen ja missikisoista löytämäni toveruuden myötä olen tänään parempi ihminen”, Hay kirjoittaa.

Lue myös: Suomalaismissi julkaisi Instagramissaan alastonkuvan - katso

Lähde: Telegraph

Kilpailut

Uusimmat