Harry Potter -elokuvista tuli melkoinen ilmiö heti ensimmäisen Harry Potter ja viisasten kivi -elokuvan julkaisun myötä. Niin myös kolme ennaltaan tuntematonta näyttelijää nousivat julkisuuteen ja heistä tuli hetkessä maailman tunnetuimpia lapsia.
Nyt näyttelijä Emma Watsonin, 26, koulukaverit Headington School Oxfordista ovat paljastaneet, että nuorta näyttelijää ei saanut lähestyä kouluaikoina. Jos Watsonia lähestyi nimikirjoituksen tai muun ”turhan” asian vuoksi, antoivat opettajat rangaistuspisteitä, joista kolmannen jälkeen sai jälki-istuntoa.
– Jos olit hänen ystävänsä sait puhua hänelle, mutta kukaan ei saanut mennä hänen luokseen ja kysyä nimikirjoitusta tai muuta, Watsonin entinen koulukaveri Lucy on kertonut The Tabille.
Kun asiasta kerrottiin oppilaille, ei kukaan uskaltanut lähestyä Watsonia. Jokainen pelkäsi, että saisi jälki-istuntoa.
– Kukaan ei edes uskaltanut kysyä häneltä nimikirjoitusta. Muistan, että meille kerrottiin asiasta hyvin virallisesti ja olin hyvin peloissani rangaistuspisteistä. Silloin niiden saaminen olisi ollut todella noloa.
Lähde: Mirror
Lue myös: Johnny Depp raivostui paparazzeille – turvamies esti käymästä valokuvaajan päälle
Lue myös: Spekti: Koen, että tässä ammatissa pitäisi olla enemmän narsisti