Kuva: Hero

Tänään tv:ssä: Riivaaja ottaa tyttären valtaansa hyytävässä kauhuelokuvassa

16.08.2016 07:15 - Tiina Svensk

Kauhutrilleri on sekoitus vanhoja uskomuksia, yliluonnollisuutta ja vahvoja roolisuorituksia.

Jos yliluonnolliset asiat ja kauhu kiehtovat sinua, on Ole Bornedalin ohjaama The Possession juuri sinua varten. Myöhäisen tiistai-illan elokuvassa nähdään juuri eronnut Clyde, joka jakaa ex-vaimonsa kanssa kahden tyttärensä huoltajuuden. Clyden roolia esittää muun muassa Greyn Anatomiasta tuttu Jeffrey Dean Morgan.

Eron vuoksi perhe jakautuu kahtia, ja arkea pyritään jatkamaan mahdollisimman normaalisti. Pian muuton jälkeen perheen nuorin tytär alkaa kuitenkin käyttäytyä oudosti uudessa kodissaan. Outo käytös yhdistetään tytön juuri hankkimaan laatikkoon. Pian Clyde saa selville, että kyseessä vanhoista uskonnollisista mytologioista tuttu dybbuk-laatikko, jota ei missään nimessä saa avata.

Emily-tytär ehti kuitenkin saada laatikon auki, minkä vuoksi perheen arki järkkyy pian merkittävästi: eksorsismi, kouristelukohtaukset ja hyytävä väkivalta täyttävät eroperheen arjen hetkessä.

Virittäydy elokuvan hyytäviin tunnelmiin, jotka tuovat vanhat mytologiat 2010-luvulle tavalla, joka saa varmasti karvat pystyyn. Jos traileri ei näy, voit katsoa sen täältä.

The Possession - Riivatut (16)
klo 21:00
Hero

Kilpailut

Uusimmat