Kuva: Senja Rapila

Bodomin nuoret naistähdet eivät ole kauhufaneja: "On kiva nukkua yönsä ilman painajaisia"

19.08.2016 12:45 - Iiro Myllymäki

Jussi-voittaja Mimosa Willamo ei koe olevansa siinä asemassa, että voisi opettaa ensikertalaiselle Nelly Hirst-Geelle näyttelemistä.

Tänään perjantaina ensi-iltansa saava Bodom-elokuva on todellinen nuorten näyttelijöiden esiinmarssi. Päärooleissa on neljä nuorta näyttelijää, joista Mikael Gabriel, 26, ja Nelly Hirst-Gee, 18, tekevät elokuvassa valkokangasdebyyttinsä. Santeri Helinheimo Mäntylä, 24, on aiemmin näytellyt muun muassa palkitussa Koukussa-tv-sarjassa, ja Mimosa Willamo, 21, puolestaan sai omasta elokuvadebyytistään (Päin seinää) parhaan naissivuosan palkinnon vuonna 2015.

Elokuvan nuoret naiset antoivat haastattelut Voice.fi:lle elokuvan kutsuvierasensi-illassa. MM-tasolla cheerleadingia harrastanut Hirst-Gee myöntää, että näyttelijän saappaisiin hyppääminen oli pelottavaa. Apu oli kuitenkin aina lähellä.

Nelly Hirst-Gee (kuva: Senja Rapila)

- Kaikki mahtavat vastanäyttelijät ja Taneli (Mustonen, elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja) ja Aleksi (Hyvärinen, toinen käsikirjoittaja) auttoivat minua, niin kyllä siihen hiljalleen pääsi mukaan, Hirst-Gee sanoo.

Mimosa Willamolle Päin seinää -elokuvan kuvaukset oli vastaavanlainen kokemus, jossa oppia pystyi ammentamaan itseään kokeneemmilta näyttelijöiltä. Willamo ei varsinaisesti koe opettaneensa Bodomin näyttelijänoviiseja.

- En usko olevani vielä siinä vaiheessa, että rupeaisin opettamaan ketään, Willamo sanoo.

Mikael Gabriel säikäytteli

Bodom on verentäyteinen ja öisissä metsissä pitkälti liikkuva kauhuelokuva. Kumpikaan naisista ei tunnustaudu kauhufaneiksi.

- Mielestäni on kiva nukkua yönsä rauhassa ilman, että näkisi painajaisia jostain horror-hommista. Jos on katsonut jotain psykologista, tosi kamalaa kauhua, en saa unta viikkoon, Willamo kuvailee.

Hirst-Gee tunnustautuu helposti säikäytettäväksi. Vaikka hän oli ennen kutsuvierasensi-iltaa nähnyt valmiin elokuvan jo kahteen otteeseen, hän uskoi edelleen säikähtävänsä tietyissä kohdissa. Bodomin kuvauksissa etenkin Mikael Gabriel tykkäsi hypätä puskan takaa säikäyttelemään pahaa-aavistamatonta Hirst-Geetä. Pelottavaa kuvauksissa ei Willamon mukaan kuitenkaan ollut.

- Kuvauksissa on turvallista, ja ympärillä on tuttuja ihmisiä. Okei, pimeässä metsässä oli välillä vähän pelottavaa, Willamo sanoo.

Mimosa Willamo (kuva: Senja Rapila)

Rakas Yhdysvalloista Suomeen

Hirst-Gee vietti tämän vuoden alun aina kesäkuuhun asti vaihdossa Yhdysvalloissa. Siellä hän tapasi poikaystävänsä, jonka kanssa he ovat olleet kohta puoli vuotta yhdessä. Poikaystävä pelaa amerikkalaista jalkapalloa ja tähtää ammattilaisliiga NFL:ään, jossa hänen veljensä pelaa. Tästä huolimatta mies on muuttamassa Suomeen.

- Hän kävi Suomessa ja tykkäsi ihan hirveästi. Hän muuttaa tänne toivottavasti tuossa joulun jälkeen. Toivottavasti hän pääsee täällä pelaamaan amerikkalaista jalkapalloa, ja hän haluaisi myös käydä koulua täällä, Hirst-Gee kertoo.

(kuva: Senja Rapila)

Lisää elokuvarooleja

Hirst-Gee toivoo, että hänen näyttelijänuransa saa jatkoa Bodomin jälkeen. Nainen ei suostu paljastamaan, onko roolitarjouksia jo tullut, mutta asioista ”on käyty juttelemassa”.

Willamo nähdään merkittävässä roolissa Tuukka Temosen Teit meistä kauniin -elokuvassa, joka saa ensi-iltansa 7. syyskuuta. Sen lisäksi Willamo on juuri lopettelemaisillaan Mikael Syrjälän ensimmäisen pitkän elokuvan JPTJ:n (Jonkun pitäisi tehdä jotain) kuvauksia.

Lue myös: Mikael Gabriel Bodom-kuvauksista: "Kuin lopputyöni näyttelijäkoulusta"

Lue myös: Bodom-ohjaaja Taneli Mustonen vinkkaa: "Tämä on paras mahdollinen treffileffa"

Lue myös: Arvostelu: Bodom-kauhuelokuvasta jää hyvän yrityksen maku, ei myötähäpeän

Kilpailut

Uusimmat