Britney Spears laihdutti ensitreffejä varten – yhteinen ilta meni pieleen

Maailmantähti vakuuttaa, ettei julkisuus tee deittailusta yhtään sen helpompaa.

Julkaistu:

Poppari ja kahden lapsen sinkkuäiti Britney Spears, 34, kertoo brittien Marie Claire -lehdelle, ettei julkisuus helpota deittailua. Spears avautuu kehnosti sujuneista treffeistään.

– Minulla oli todella huonot treffit. Ne olivat oikeasti todella surkeat, Spears tuumaa.

Tähti kertoo odottaneensa treffi-iltaa perhoset vatsassa, sillä seuralainen oli hänen mieleensä.

– Olen ollut sinkkuna vuosia ja minulla oli treffit sellaisen ihmisen kanssa, josta todella pidin. Minua alkoi ahdistaa jo etukäteen, koska pelkäsin, ettei hän tulisi pitämään minusta. Kävin illalla ennen treffejä vaa’alla, olin saanut painoa tiputettua lähemmäs kolmella kilolla, Spears kertoo.

Kun treffit alkoivat, Spears tiesi jo melko pian, ettei parilla tulisi olemaan yhteistä tulevaisuutta.

– Menimme elokuviin, mutta pystyin päättelemään heti, ettei suhteemme tulisi toimimaan. Se oli tavallaan vaivaannuttavaa. Menin elokuvan jälkeen suoraan kotiin ja se oli siinä, tähti myöntää.

Spears painottaa, että hän oli kiinnostunut seuralaisestaan, mutta mies ei ollut kiinnostunut hänestä.

– Hän ei vain ollut kiinnostunut. Minä pidin hänestä. Hän tiesi sen, mutta hän ei missään nimessä tuntenut samoin minua kohtaan. Sitä sattuu kaikille. Se, että olet kuuluisa, ei vaikuta siihen mitenkään.

Lue myös: Britney Spears julkaisi yläosattoman kuvan – otettu uran alkuaikoina

Lue myös: Britney Spears paljastaa: Kävin lähellä kuolemaa

Lue myös: Britney Spearsin uuden albumin kansi sai faneilta tyrmäyksen: ”Kuin 7.-luokkalaisen tekemä”

Lähde: Marie Claire