Kuva: Mikko Räsänen

Onko Outi, 26, Ahvenanmaan kuumin ilmestys?

03.11.2016 20:00 - Mikko Räsänen

Ahvenanmaalta tulee muutakin hyvää kuin IFK Mariehamn.

Ahvenanmaalla on tänä syksynä juhlittu IFK Mariehamnin historian ensimmäistä jalkapallon Veikkausliigan voittoa. Muutakin hyvää saaren syksyyn on mahtunut, sillä elokuussa laiva toi saarelle uuden asukkaan, Outin.

Outi, 26, on pitkän linjan showtanssija ja kuuluu Déjà-Vu -tanssiryhmään. Kuuma punapää pakkasi tavaransa ja muutti Ahvenanmaalle työn perässä. Nyt hän onkin haastavassa tilanteessa, sillä päivätyö pitää hänet arkisin saarimaakunnassa, mutta viikonloppuisin pitäisi taas päästä tanssikeikoille ympäri Suomea.

- Muutin tänne ihan ex-tempore ja se on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä. 

Sähäkkä punapää erottuu. (kuva: Mikko Räsänen)

Tanssimista Outi ei kuitenkaan ole hankalista välimatkoista huolimatta lopettamassa, sillä se on hänelle elämäntapa.

- Olen kuulunut esiintyvään tanssiryhmään vuodesta 2007. Esiintymishetkessä parasta on itse esiintyminen; se, että saat vangittua jonkun huomion ja aiheutettua reaktion hänessä. Se vaatii tanssitaidon lisäksi myös sitä, että ilmeillä ja katseella otat tilan haltuun. Monesti kuulen sitä, että näytän lavalla hyvin onnelliselta, ja se on totta - niin olenkin.

Outi kertoo, että tanssimisen lisäksi hän on tanssiryhmässään tittelillä marketing & sales assistant. 

- Minulle se, mitä juuri nyt teemme, on paljon enemmän kuin vain showtanssia. Pystyn toiminnassamme hyödyntämään myös muuta osaamistani sisällöntuotannosta taiteelliseen näkemykseen asujemme suunnittelun ja toteutuksen kautta, Outi kertoo.

Kuuma punapää kertoo tyylinsä olevan erottuva.

- Kai se on aika boheemi ja erikoinen. Pidän räiskyvistä ja graafisista printeistä. Ryhmämme jäsenet sanovat välillä jostain asusta, että "tuota ei voisi käyttää kukaan muu kuin Outi", Outi kertoo nauraen.

Outi ihailee Madonnan itsevarmuutta ja rohkeutta olla edelläkävijä. (kuva: Mikko Räsänen)

Outi uskaltaa pukeutua oman mielensä mukaan.

- Tyyliesikuvani on Madonna. Hän on aina tehnyt asioita ensimmäisenä ja johtanut trendejä. Haluan itsekin lähteä trendeihin mukaan jo siinä vaiheessa, kun muut vasta ihmettelevät, että mikä tuokin vaate oikein on. 

Mutta onko sähäkkä punapää Ahvenanmaan kuumin ilmestys? Siihen osaavat ahvenanmaalaiset vastata parhaiten. Outilla itsellään on selvä näkemys siitä, mikä on seksikästä.

- Luonnollisuus ja raikkaus. Pelkkä iho, se ei vaadi sen enempää. Eli ei tatuointeja, ei meikkiä, ei mitään. Showtanssissakin seksikkyys tulee siitä asenteesta ja siitä, miten ottaa lavan haltuun. 

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

Lue kaikki aiemmat showtanssijat-juttusarjan artikkelit täältä

Treenivaatteet: Lavli Living Room/Lorna Jane Finland
Korut: Glitter

Hiukset: New Vision

Lue myös: Anu etsi elämäänsä piristystä - eteen tuli kuuman tanssiryhmän ilmoitus

Lue myös: Eveliina, 21, on päivisin kiltti luokanopettajaopiskelija - iltaisin seksikäs tanssija

Lue myös: Showtanssija-Riina, 19: "Olen löytänyt paikkani elämässä"

Kilpailut

Uusimmat