Kuva: AOP

IS: Teri Niitin kuolema yllätti täysin pitkäaikaisen kollegan: "Hän näytti hyväkuntoiselta"

10.01.2017 07:37 - Senni Loikala

Huippuvalokuvaaja Sakari Majantie muistelee Ilta-Sanomille viimeistä kohtaamistaan menehtyneen kollegansa Teri Niitin kanssa.

Stylisti Teri Niitin kuolema tuli tietoon eilen maanantaina. Niitti menehtyi samana päivänä vain 43-vuotiaana aamulla sairaalassa. Kuolemasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Ilta-Sanomat tavoitti Niitin läheisen kollegan, huippuvalokuvaaja Sakari Majantien kertomaan reaktiostaan suru-uutiseen. Niitti ja Majantie tekivät vuosia töitä yhdessä ja he esimerkiksi tuomaroivat Huippumalli haussa -muotiohjelmaa yhdessä Anne Kukkohovin kanssa.

- Minulla ei ole mitään tietoa, mitä on tapahtunut. Kävimme äsken joulun alla kuvauskeikalla, ja silloin kaikki näytti olevan hyvin. Hän oli silloin positiivisella mielellä, Majantie kertoo IS:lle.

Majantie muistelee myös Niitin luonnetta ja kovaa työmotivaatiota lehdelle.

- Teri oli hauska, huumorintajuinen ja ammatillisesti sellainen, että Teriä pystyi aina suosittelemaan vaativalle keikalle. Hän oli kova tekemään duunia.

Kun Majantie näki Niitin viimeisen kerran ja otti tästä valokuvia naistenlehden haastattelua varten, ei hän huomannut Niitin kunnossa mitään poikkeavaa.

- Hän oli todella hyväkuntoisen näköinen. Hänellä oli hyvä vauhti päällä. Hän oli tosi positiivinen aina luonteeltaan, Majantie muistelee.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat