IS: Lasse Pöysti tänään 90 vuotta: "Hän ei ajattele olevansa kukaan muu kuin tavallinen ihminen"

Pöystin ura alkoi Suomisen Ollina.

Julkaistu:

Rakastettu näyttelijä Lasse Pöysti täyttää tänään 90 vuotta. Ilta-Sanomien mukaan hänen uransa alkoi Suomisen Ollina ja päättyi näyttämölle vuonna 2012.

Kaiken kaikkiaan Pöystin ura näyttelijänä kesti 70 vuotta.

– Hänellä oli kyky eläytyä tavallisen ihmisen sielunmaisemaan. Siksi ihmiset rakastavat häntä, toteaa Asko Sarkola Ilta-Sanomien haastattelussa.

Pöystin ura oli pitkä ja maineikas. Siitä huolimatta hän ei ole koskaan nostanut itseään muiden yläpuolelle.

– Hän ei ajattele olevansa kukaan muu kuin tavallinen ihminen, Sarkola jatkaa.

Uransa aikana Pöysti voitti muun muassa viisi Jussi-patsasta, elokuvataiteen valtionpalkinnon sekä Pro Finlandia -mitalin.

Lue myös: Rakastetun näyttelijän haikeat jäähyväiset – kyyneleet virtasivat

Lähde: Ilta-Sanomat