Kuva: Mikko Räsänen

Jonne Aaron: "Musiikkialan mielenkiintoisin ilmiö on muovisuus"

20.02.2017 09:57 - Anna Hopi

Rokkari Jonne Aaronin mukaan nykymusiikki on kuin pikaruokaa.

Jonne Aaron työstää parhaillaan uutta levyä, joka sisältää paljon vihan tunteita ja erilaista tunneskaalaa. Hän sanoo havainnoineensa pitkään musiikkialan erää ilmiötä.

- Muovisuus on mielenkiintoisin ilmiö musiikissa. Odotan, että tulee seuraava Nirvana, joka lyö tämän muovisuuden atomeiksi. Silloin kaikki alkaa alusta. Oletko nähnyt Terminator 2 -elokuvan? Kysyy Jonne haastattelija Vilma Kauralta, joka nyökkää.

- Siinä on se tyyppi, joka yrittää tappaa Terminatorin poikaa. Se menee paloiksi, kun sitä ammutaan ja se kasaa itsensä uudestaan. Sitähän tämä populaarimusiikki on! Hän kuvaa populaarikulttuurin ilmiötä, jossa vanhoja vaikutteita kierrätetään uudestaan ja uudestaan.

Jonne ottaa esimerkiksi The Baseballs -yhtyeen ja sen 1950-luvun rytmit, jotka ovat kaikuja Elviksen ajalta.

Aaron kommentoi musiikkialaa jo aikaisemmin Iskelmän haastattelussa, jossa kritisoi voimakkaasti muovisuutta ja paljasti turhautuneensa levyntekoprosessinsa aikana alaan.

- Suhtaudun nykypäivänä musiikkiteollisuuteen eri tavoin kuin uran alussa. Tämä on mennyt todella muoviseksi ja pikaruokamaiseksi tekemiseksi. Kapitalismin rattaat ovat suuret ja voimakkaat, hän kertoi aikaisemmin.

Lue myös: Jonne Aaron turhautui musiikkibisnekseen: "Artistin odotetaan munivan koko ajan kultamunia"

Kilpailut

Uusimmat