Kuva: AOP

Kutsu Iholla-sarjaan pysäytti Kristiina Komulaisen - kieltäytyi ensin!

04.04.2017 17:45 - Erica Alaluusua

Kristiina Komulainen suunnitteli tarkkaan, mitä haluaa ja ei halua kuvata osaksi ohjelmaa.

Median moniosaaja Kristiina Komulainen, 39, on mukana maanantaina alkaneessa Iholla-ohjelmassa. Kaudella neljä julkisuuden henkilöä kuvaavat omaa elämäänsä, sekä tunteitaan kameralle. 

Sarjaan osallistuminen ei ollut hänelle itsestäänselvyys, ja lopullinen päätös osallistua tehtiin erikoisesta syystä, Komulainen nimittäin nauttii pelosta.

- Kun sain kutsun ohjelmaan kieltäydyin, koska aloin pelätä. Aloin kaivella asiaa tarkemmin ja tajusin, että tässä on oltava jotakin erikoisempaa.

- Tykkään asioista, jotka pelottavat. En tarkoita sellaista "hyppään junan alle pelkoa", vaan sitä kun joutuu miettimään, mikä pelottaa. Tajusin pelkääväni, etten pitäisi itseäni kokonaisena.

Komulainen kertoo, että jätti tietoisesti osan elämästään pois sarjasta. Omaa poikaansa hän ei aio ollenkaan sarjassa näyttää. Kamera sammui joka kerta, kun yksityisyyden raja alkoi rikkoutua.

- Tein etukäteen jo päätöksen, etten halua kuvata joitakin asioita. Projektin aikana tuli myös sellaisia asioita, joista totesin, etten haluakaan ottaa sitä osaksi ohjelmaa.

Kun Kristiinalta kysytään, mikä kuvausprosessissa on ollut rankinta, kaivaa hän kameran esille, ja osoittaa sillä ensin itseään ja sen jälkeen haastattelijaa.

- Kun kaivat kameran esille ja alat kuvata, niin näet näytöltä koko ajan itsesi. Menee hetki ennen kuin lakkaa välittämästä, onko jokainen suortuva hyvin. Enää en jaksa asiasta välittää.

Iholla nähdään AVA-kanavalla maanantaista perjantaihin klo. 22 alkaen.

Lue myös: Erika Vikman avautuu Iholla-sarjasta: "Nolotti omasta puolesta"

Kilpailut

Uusimmat