Kuva: AOP

Laulajatar pudotti 7 kiloa harjoittelemalla twerkkaamista - katso hurjan treenin kuuma lopputulos

10.04.2017 16:45 - Senja Rapila

Iggy Azalea kertoo, että harjoitteli viikon ajan twerkkausta tuoretta musiikkivideotaan varten. Samalla hänen painostaan putosi miltei kymmenen kiloa.

Laulaja Iggy Azalea, 26, on tehnyt merkittävän paljastuksen viimeisimmässä haastattelussaan. Hän on nimittäin kertonut, että upean kroppansa salaisuutena kaunotar pitää twerkkaamista.

Azalea kertoo Celebrity Gossip -sivuston mukaan, että hän pudotti jopa seitsemän kiloa harjoitellessaan viikon ajan tuoreen Mo Bounce -musiikkivideon kuvauksia varten. Vaikkakin twerkkaaminen auttoi häntä, noudatti Azalea kertomansa mukaan myös terveellistä ruokavaliota harjoittelunsa aikana.

- Tein ruokasuunnitelan ennen musiikkivideon kuvauksia, koska tiesin, että minun tulisi tanssia hyvin vähissä vaatteissa musiikkivideolla, Azalea on kertonut.

26-vuotias kaunotar on myös paljastanut, ettei tanssiminen tule häneltä luonnostaan, vaan hän joutui tekemään paljon töitä sen eteen, että hänen tanssiliikkeensä ja twerkkaaminen näyttäisivät luonnollisilta.

- Otin tanssitunteja. Minulla on oppaanani eräs henkilö, joka on todella, todella hyvä twerkkaamisessa, ja hän auttoi minua. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, kuinka joustava sinun täytyy olla onnistuaksesi twerkkaamisessa.

- Opettajani ehdotti minulle, että kävisin joogatunneilla. En tiennyt, että sinun pitäisi käydä joogatunneilla ollaksesi hyvä twerkkaaja, mutta selkeästi se on niin.

Voit katsoa Azalean tuoreen musiikkivideon alapuolelta.

Lähde: Celebrity Gossip

Lue myös: Povipommi Courtney Stodden, 22, paljastavassa mekossa: Uhkeat silikonit pääosassa!

Lue myös: Fani otti tatuoinnin Kimin ja Kanyen kunniaksi - katso miten supertähti reagoi

Kilpailut

Uusimmat