Kuva: AOP

Lauri Ylönen avioerostaan Me Naisissa: "En ajattele eroa epäonnistumisena"

11.05.2017 07:25 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Me Naisten haastattelussa Ylönen kertoo, että eroprosessi oli hyvin tunteellinen.

The Rasmus -yhtyeen keulahahmo Lauri Ylönen, 38, kertoo tuoreessa Me Naiset -lehdessä avioerostaan. Ylösen ja laulaja Paula Vesalan liitto päättyi eroon viime vuonna.

Ylösen mukaan katkeruutta ei ole ja ystävyys entisten rakastavaisten välillä on säilynyt todella hyvänä.

- Kaikki eroon liittyvät asiat on saatu väännettyä, niihin ei mene energiaa eikä mikään sillä suunnalla ahdista. Olemme nyt Paulan kanssa hyviä ystäviä, Ylönen kertoo Me Naisille.

Vaikka ero olikin yhteinen päätös, oli se Ylösen mukaan hyvin tunteikas.

– Eromme oli tunteellinen ja tunteikas.  Mutta en ajattele eroa epäonnistumisena, vaan niin, että meillä oli todella onnistuneet kaksitoista vuotta yhdessä, hän sanoo.

Eron jälkeen Ylösen elämässä on tapahtunut paljon. Rinnalle on löytynyt uusi rakas, jonka kanssa tulevaisuutta rakennetaan yhdessä.

– Olen tavannut ihanan uuden naisen ja menen eteenpäin. En malta odottaakaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Ylönen toteaa.

Koko haastattelun pääset lukemaan täältä.

Lue myös: Lauri Ylönen toi Katriina-rakkaansa julkisuuteen - muuttavat pian yhdessä Suomeen

Lähde: Me Naiset

Kilpailut

Uusimmat