Uskoisitko tämän videon perusteella tennistähti Serena Williamsin olevan viimeisillään raskaana?

16.06.2017 21:45 - Katariina Auvinen

Lapsen olisi määrä syntyä syyskuussa, mutta se ei näytä mestarin liikkeitä hidastavan.

Tennistähden ensimmäinen raskauskaan ei ole saanut Serena Williamsia, 35, pysymään poissa mailan varresta. Tähden laskettuaika on tietojen mukaan syyskuun alkupuolella, mutta vielä tällä viikolla hän on treenannut lajiaan hyvin aktiivisesti Instagramiin ladatusta videosta selviää. 

Mustaan treenipaitaan ja valkoisiin tennareihin pukeutunut Williams ei näytä edes hengästyvän videolla. Williamsin fanitkaan eivät meinanneet uskoa tennistähden menoa todeksi. Monet jättivät ylistäviä kommentteja hänelle. 

"Kun itse olin raskaana, en edes taipunut mihinkään suuntaan tuossa vaiheessa", eräs fani kirjoitti. 

Vaikka Williams onkin jättänyt jo kisakentät äitiyslomansa ajaksi, on hän aktiivisesti jakanut vointiaan ja kokemuksiaan sosiaalisessa mediassa. Williams on kihloissa yhteisöpalvelu Redditin perustajan Alexis Ohanian kanssa. Pariskunta on päättänyt, että he eivät halua tietää lapsensa sukupuolta etukäteen. 

Kilpailut

Uusimmat