Kuva: Henri Juvonen

Laulaja Chisun täydellinen loma olisi rutiineja: "Rakastan niitä, koska rutiinit puuttuvat työstäni"

12.07.2017 08:45 - Katariina Auvinen

Laulaja rakastaa myös pelailla ja puuhailla 2,5-vuotiaan tyttärensä kanssa.

Ennen Iskelmä festivaalien keikkaa laulaja Chisu, 35, rentoutui laiturilla auringon laskiessa ja Juha Tapion soittaessa taustalla. Täydellinen kesämaisema olisi osana myös Chisun unelmalomaa. Kolme kesää enemmän ja vähemmän keikkailua on ollut takana, joten lomaa ei ole ehtinyt kunnolla pitää. 

-Sinällään kesäkeikkailu ei tunnu työltä, koska yleensä aina on muutama tunti aikaa tehdä jotain omiaan ja fiilistellä vaikka maisemia ennen keikkaa, hän pohtii. 

Unelmien kesälomaan sisältyisi Chisun mukaan muutamat hienot festarit, joissa voisi ystävien ja kollegoiden kanssa käydä viettämässä hienoa aikaa. Festarit kruunaisi vuokrattu sviitti. Lisäksi osa lomasta menisi mökkeillessä. 

-Nautin mökkielämästä, siitä että voisi kitkeä hieman rikkaruohoja ja tehdä ruokaa rauhassa. Herätä rauhassa, joogata ja juoda aamukahvia. Rakastan rutiineja, koska ne puuttuvat omasta työstäni, hän unelmoi. 

Arkea ilahduttaa myös 2,5-vuotias tytär, jonka kanssa äiti tykkää viettää laatuaikaa. Hän pyrkii aina elämään hetkessä ja lapsen kanssa mennään makrotasolle ihan kirjaimellisesti aina välillä. 

-Nykyisin tyttöni alkaa olla sen verran iso, että hänen kanssaan on todella kiva tehdä juttuja ja pelailla pelejä. Hän on vielä niin innoissaan kaikesta pienestäkin, linnuista, kivistä ja muurahaisista. Se tarttuu minuunkin, hän hymyilee. 

Lue myös: Chisu täyttää tänään 35 vuotta - katso upeat kuvat vuosien varrelta

Kilpailut

Uusimmat