Kuva: Mikko Räsänen

Laulajatulokas Nelli Matula avoimena: "Tämä kaikki voi loppua jo huomenna"

30.08.2017 15:00 - Anna Hopi

Tähdet, tähdet -ohjelman juniori aikoo näyttää kyntensä Suomen kansalle.

Tähdet, tähdet -ohjelman nuorin ja kokemattomin osallistuja on r&b-artisti Nelli Matula.

- Olen innoissani, mutta jännittynyt myöskin. Olen selkeästi keltanokka. On siistiä päästä tällaiseen kaartiin, missä voin oppia paljon muilta, Matula kertoo Voice.fi -sivustolle.

Laulaja kokee omaksi vahvuudekseen ohjelmassa heittäytymisen ja pöhköilynkin.

- Haluan pitää hauskaa, ja se näkyy myös ulospäin, hän hymyilee.

(kuva: Mikko Räsänen)

"Olen saanut kehittyä artistina"

Rähinä Records -levy-yhtiön leivissä oleva Nelli Matula kiittelee räppäreiltä saamiaan oppeja.

- Olen saanut kasvaa artistina omaksi itsekseni ja hakea omaa juttuani, hän sanoo.

- Levy-yhtiö on ollut tukenani matkan varrella. Olen voinut löytää omat polkuni. Olen saanut vinkkejä räppäreiltä ja olen oppinut paljon katsomalla, miten he hoitavat asioita. Samoin viime kesänä, kun pyörin Robinin kanssa Hula Hula -kiertueella, se oli käsittämättömän arvokasta oppia.

Matula kertoi oppineensa Robinilta työmotivaation merkityksen.

- Työtä on tehtävä todella paljon. Se kundi on nuori, mutta rautainen ammattilainen. Olenhan sen tiennytkin. Tämä artistiuran rakentaminen on lapiotyötä. Kun teet töitä, on potentiaalia päästä vaikka minne, hän hymyilee.

(kuva: Mikko Räsänen)

R&b-laulaja Nelli Matula kertoo ihailleensa Robinin faniyhteisöä, ja toivoo saavuttavansa Tähdet, tähdet -ohjelman kautta lisää faneja. Yksi iso kokemus oli myös päästä fiittaamaan Profeettojen, eli Elastisen ja Cheekin Eyo-kappaleelle.

- Sekin tuntuu niin epätodelliselta, Nelli huokaa.

- En ole oikein sisäistänyt sitäkään. Keskityn pakertamiseen ja kiitollisuuteen. Tämä kaikki voi loppua vaikka huomenna. Mistä tiedän, että jos jengi ei olekaan huomenna enää kiinnostunut minusta. Olen päässyt jo nyt tekemään juttuja, mistä en ole osannut haaveillakaan, hän sanoo.

Matula aikoo pistää kaikkensa peliin Tähdet, tähdet -ohjelmassa ja näyttää kyntensä.

- On käsittämätöntä, että olen päässyt kokeilemaan siipiäni tässä asiassa, hän hehkuttaa.

Lue myös: Profeetat julkaisi uuden kappaleen - mukana poptulokas Nelli Matula!

Kilpailut

Uusimmat