Kuva: Fotolia

MTV: Yllätyskäänne Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa - morsian romahtaa itkuun vihkimisen jälkeen

08.09.2017 10:37 - Anna Hopi

Reaktio tulee koko hääväelle yllätyksenä.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman neljäs kausi alkoi tällä viikolla AVA-kanavalla. Uutta rakkautta etsii jälleen kuusi sinkkua, jotka tapaavat kumppaninsa vasta alttarilla. Tiistaina 12. syyskuuta nähtävässä jaksossa koetaan suuri tunnemyrsky alttarilla. MTV kertoo Aliisan ja Esan häissä koetaan yllättävä hetki, kun morsian romahtaa itkuun vihkimisensä jälkeen.

- Säikähdin omia fiiliksiä. Teki mieli heittää kimppu menemään ja sormus mereen, ja lähteä äkkiä pois täältä. Kuin tämä olisi ollut vain uni ja nyt heräsin, Aliisa kertoo ohjelmassa.

(kuva: MTV)

- Tuli sellainen olo, että voi ei, mitä olen mennyt tekemään. Että tämä ei tunnu oikealta, morsian sanoo kyyneleet silmissään.

Tunnekuohuinen Aliisa kertoo tuntemuksistaan lopulta myös aviomiehelleen Esalle. Dramaattiseen häätunnelmaan pääset ensi viikolla Ensitreffit alttarilla -ohjelman seuraavassa jaksossa.

(kuva: MTV)

Radio Nova etsii yhdessä Ensitreffit alttarilla -ohjelman kanssa kaikkien aikojen suurimpia rakkauslauluja. Mikä laulu tuo mieleesi spesiaalin hetken? Äänestä biisisuosikkiasi täällä.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman seuraava jakso ensi tiistaina klo. 21 AVA-kanavalla.

Lähde: MTV.

Lue myös: Uudet Ensitreffit alttarilla -parit psykologin analyysissa: "Vaatimuksia ja tunteiden vuoristorataa"

Kilpailut

Uusimmat