Kuva: AOP

Kylie Jenner paljastaa, miksi suurensi huuliaan - taustalla surullinen syy

11.09.2017 16:15 - Senja Rapila

20-vuotias realitytähti on myöntänyt täyttäneensä huuliaan. Syy siihen löytyy teini-iästä.

Kylie Jenner, 20, on yksi maailman seuratuimmista julkisuuden henkilöistä. Monet ihailevat nuorta kaunotarta ja haluaisivat olla jopa hänen näköisensä. Jenner on kuitenkin myöntänyt aiemmin, että on hankkinut huuliinsa täytettä kohottaakseen itsetuntoaan. Syy muutokselle on hyvin surullinen.

- Olin 15-vuotias ja hyvin epävarma huulistani. Minulla on todella pienet huulet. Ja kun sain ensisuudelmani, poika sanoi minulle, ettei hän uskonut minun olevan hyvä suutelija, koska minulla on niin pienet huulet. Otin sen hyvin raskaasti, Jenner on kertonut.

Pojan sanat jäivät kalvamaan teini-ikäisen Jennerin mieltä, eikä hän päässyt asian yli koskaan. Hän jopa yritti feikata itselleen suuremmat huulet.

- Kun poika, josta tykkäät, sanoo tuollaista, se todella iski minuun. En tuntenut oloani haluttavaksi tai kauniiksi. Halusin vain suuremmat huulet. Meikkasin huuleni rajauskynällä, jotta ne näyttäisivät isommilta. Ja sitten kun huomasin ettei se enää riitä, päädyin täyttämään huuleni oikeasti.

Lähde: People

Lue myös: Jakaisitko sinä alusvaatteesi sisarustesi kanssa? - Kylie Jenner paljasti jakavansa

Lue myös: Kylie Jenner paljastaa melkein kaiken "ensimmäisissä super-alastonkuvauksissaan" - katso

Lue myös: Kylie Jenner sanoo inhoavansa julkisuutta yhdessä asiassa: "Kukaan ei tiedä, millainen aidosti olen"

Kilpailut

Uusimmat