Kuva: AOP

Ariel Winter avautuu lapsuudestaan: "Minut puettiin lyhyisiin minihameisiin"

15.09.2017 10:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Winterin mukaan hän ei ole puhunut äidilleen viiteen vuoteen.

Moderni perhe -sarjasta tutuksi tullut Ariel Winter, 19, kertoo tuoreessa TMZ-lehden haastattelussa omasta lapsuudestaan. Hänen mukaansa hänet seksualisoitiin lapsena vahvasti ja se on eittämättä vaikuttanut hänen persoonallisuuteensa.

- Minut puettiin lyhyisiin minihameisiin ja todella antaviin yläosiin. Ihmiset luulivat minun olevan 24 vaikka olin vasta 12-vuotias. Jos eteen olisi tullut tilanne, että minun olisi tuossa iässä pitänyt olla alastomana jossain kohtauksessa, äitini olisi varmasti suostunut siihen, Winter kertoo.

Winterin mukaan hänen äitinsä tarkkaili myös hänen syömisiään todella tarkasti. Winter ei omien sanojensa mukaan ole kuitenkaan puhunut äidilleen viiteen vuoteen.

- Kävin läpi todella kovan ajanjakson, todella pahaan aikaan.

- Vaikka toivonkin, että minulla olisi ollut parempi lapsuus, en vaihtaisi tätä kaikkea, sillä ne asiat ovat tehneet minusta sellaisen kuin nyt olen.

Nykyään Winter määrittelee asunsa itse. Hän onkin saanut runsaasti kritiikkiä paljastavista asuistaan.

- Jos haluaa käyttää lyhyttä hametta ja näyttää kehoaan, kuten minä, ei se tarkoita sitä, että olet huora. Ihmiset kutsuvat minua tyhmäksi siksi, että näytän kuvissa peppuani. Totuus on, että rakastan peppuja, enkä aio tukahduttaa itseäni siksi, että ihmiset eivät voi käsitellä asiaa.

Lue myös: Moderni perhe -kaunotar Ariel Winter julkaisi hauskan kuvan belfien ottamisesta - katso

Lue myös: Ariel Winter paljastavasta arkiasustaan: "En yrittänyt näyttää peppuani"

Lähde: TMZ

Kilpailut

Uusimmat