Kuva: Senja Rapila

"Lumilautailua hiekkadyyneilla" - katso humoristinen Antti Holma ja maastamuuttajat -traileri

05.10.2017 10:30 - Anna Hopi

Holma vierailee sarjassa eri maissa asuvien ulkosuomalaisten luona.

Näyttelijä Antti Holma luotsaa 22. lokakuuta lähtien MTV-kanavalla lähtien omaa Antti Holma ja maastamuuttajat -sarjaansa. Ohjelmassa hän tapaa erilaisia ulkomailla asuvia kansainvälistyneitä suomalaisia. Holma pääsee tutustumaan esimerkiksi julkkiskokki Tomi Björkin Australia-arkeen ja näyttelijä Ville Virtasen elämään Tukholmassa.

Itsekin Lontoossa asuva tähti kertoi Voice.fi-sivuston haastattelussa ikävöivänsä Suomestaeniten linjastomaista lounasruokailua.

- Juuri sellaista, missä on jälkiruokana sellainen valkoinen yleisvaahto, jonkun ananaksen makuinen. Se on turvaruokaa. Joku janssoninkiusaus... ja otat lautaselle porkkana-rusina-raastetta, laitat liikaa salaatinkastiketta ja mietit, miten saisit sitä pois lautaselta, hän kuvailee onnellisen näköisenä.

- Kuvatessamme Antti Holma ja maastamuuttajat -sarjaa Brasiliasta löytyi sellaisia kilo-ruokapaikkoja, missä painon mukaan maksettiin annoksista. Niissä oli vähän samaa henkeä. Siksi pidinkin niistä niin paljon, hän huokaa.

Katso sarjan traileri alta.

Lue myös: Härskiä huumoria viljelevä Antti Holma: Suunnittelen villeimmät heitot etukäteen

Lue myös: Vannoutunut sinkku Antti Holma: "Etsin parikymppisenä pelastajaa"

Lue myös: Antti Holma ihmettelee: "Suomessa aikuiset puhuvat lapsille todella ilkeästi"

Lue myös: Näin samanlaisilta Antti Holma ja Cheek näyttävät - katso kuvat

Lue myös: Antti Holma sosiaalisesta ahdistuksestaan: "Minua oksetti pelkästä jännityksestä"

Kilpailut

Uusimmat