Kuva: AOP

Tina Turner, 77, on edelleen upeassa kunnossa - katso kuvat

18.10.2017 18:15 - Katariina Auvinen

Turner nähtiin esittelemässä hänestä kertovaa musikaalia Orange is the New Black -kaunottaren kanssa.

Laulaja Tina Turner, 77, on ollut poissa parrasvaloista jo vuosia, mutta nyt hänet nähtiin lavalla ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Turner esiintyi hänestä kertovan musikaalin lanseeraustilaisuudessa tiukassa jakkupuvussa sekä hyvinvoivan näköisenä. 

Turner on kertonut nauttivansa olostaan julkisuuden valokeilan ulkopuolella. Hän on sisustanut kotiaan Sveitsissä ja viettänyt rauhallisia eläkepäiviä. 

- Tämä projekti oli hieman vaikea minulle. En oikeastaan kaipaa musikaalia elämääni enkä myöskään uutta projektia, legenda kertoo. 

Turner kertoo, että hän saa koko ajan kortteja ja kirjeitä, joissa fanit vaativat häntä palaamaan vielä lavoille. Nainen ei kuitenkaan aio tehdä paluuta, vaikka arvostaakin fanejaan suuresti. 

Musikaalissa Tina Turnerin kappaleita esittää Adrienne Warren, joka on tullut tutuksi muun muassa Orange is the New Black -televisiosarjasta. 

- On mielenkiintoista löytää uusi Tina ja Adriennesta sellainen on kuoriutunut, Turner kehuu Warrenia. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Tina Turner, 73, kihlautui!

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat